Arvoisa rouva puhemies! On todella ison kiitoksen paikka hallitukselle, että Uudenkaupungin autotehdas, sen työpaikat ja tuo moderni linjasto pelastettiin, koska tässä maailmanajassa, jossa — niin hullulta kuin se tuntuu, että joudutaan alkaa takomaan auroja aseiksi — Suomen puolustusteollisuus on nyt nousemassa maamme talouden uuden nousun aivan keskeiseksi osa-alueeksi. Se paitsi vahvistaa suoraan omaa puolustustamme myös varmistaa maamme huoltovarmuutta ja luo myös meille talouden kasvuun toivoa. Tässä mielessä on todella erikoista, että oppositio on näin voimakkaasti myös tämän asian yhdistänyt sitten yhdistelemällä itse asiassa kaikenlaisia toisiinsa täysin kuulumattomia palasia tällaiseksi ikään kuin epäilysten sumuverhoksi, jonka varjossa sitten esitetään todella voimakkaita syytöksiä hallituksen toimintaa kohtaan. Pääministeri on ollut koko tämän keskustelun ajan aivan avoin niin eduskunnan suuntaan kuin julkisuuden suuntaan. Tässä ei ole [Puhemies koputtaa] tapahtunut mitään senkaltaista, miksi meidän pitäisi olla täällä koolla, [Puhemies: Aika!] mutta arvostan kyllä puhemiestä siitä, että olemme koolla, koska kun esitetään vakavia syytöksiä, niin on tärkeää, että nämä käydään yhdessä läpi.
Heikki Autto
KOKLapin vaalipiiri