Timo Vornanen
Timo Vornanen
TVSavo-Karjalan vaalipiiri

Kunnioitettu rouva puhemies, arvoisat Suomen kansan edustajat! Pääministeri Petteri Orpo ilmoitti eilen, että hallitus on vetänyt poliittisen tukensa Garden Helsinki -hankkeelta. Päätös merkitsee sitä, ettei aiemmin valmisteltu ehdollinen 35 miljoonan euron valtiontuki enää etene. Pidän tätä ratkaisua perusteltuna, mutta samalla haluan korostaa yhtä asiaa: Hankkeen pysäyttäminen ei poista tarvetta selvittää, miten tähän tilanteeseen päädyttiin, vaan päinvastoin se tekee perusteellisesta selvityksestä entistä tärkeämmän. Avoimuus on erittäin tärkeää. Hallitus on perustellut ratkaisua hankkeen muuttumisella, viivästymisellä, muuttuneella kilpailutilanteella, vaikuttamistyössä ilmenneillä ongelmilla sekä asiasta käydyllä julkisella keskustelulla. Nämä ovat vakavia perusteita. Siksi myös valmistelun ja päätöksenteon on kestettävä avoin, läpinäkyvä tarkastelu. Kansalaisilla on tietenkin oikeus tietää, millä tiedoilla asiaa valmisteltiin, mitä päätöksentekijöille esitettiin, ja miksi hallitus päätyi ensin tekemään ehdollisen tukipäätöksen, mutta katsoi myöhemmin, ettei hanketta enää voida edistää. Arvoisa rouva puhemies! On myös syytä pitää kiinni tosiasioista. Julkisuudessa on syntynyt vaikutelma, että veronmaksajien 35 miljoonaa euroa olisi jo käytetty. Näin ei ole. Kyse oli ehdollisesta rahoituspäätöksestä, eikä rahaa ole maksettu. Veronmaksajien rahat ovat edelleen valtion kassassa — rahat ovat valtion kassassa. Tämä ei kuitenkaan vähennä tarvetta arvioida hankkeen valmistelun laatua, päinvastoin. Jos valmistelussa on ollut puutteita, virheellisiä oletuksia tai päätöksenteon kannalta olennaisia arviointivirheitä, ne on tunnistettava, tunnustettava, ja niistä on otettava opiksi. Päätöksenteossa ei ole varaa minkäänlaiseen suhmurointiin, poliittiseen korruptioon tai hyvä veli -sopimukseen. Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on viime vuosina tehty suuria taloudellisia virheitä. Esimerkkinä voin mainita Uniper-katastrofin, joka maksoi suomalaisille veronmaksajille yli kuusi miljardia euroa. Tämä ei kuitenkaan vähennä velvollisuutta selvittää myöskään tätä Garden Helsinki -tapausta. Jokainen veronmaksajien euro ansaitsee huolellisen valmistelun, avoimen päätöksenteon ja kestävät perustelut. Luottamus julkiseen vallankäyttöön syntyy vain avoimuudesta. Se ei synny siitä, että hanke lopetetaan, ja asia siirtyy unohduksiin. Siksi onkin erittäin hyvä, että Garden Helsinki -hankkeen valmistelu, päätöksenteko, vaikuttamistyö, rahoitusperusteet ja vastuut selvitetään perustellusti. Jos virheitä on tehty, ne on tunnustettava ja vastuu on kannettava. Vain näin voidaan varmistaa, että vastaavilta tilanteilta vältytään tulevaisuudessa ja kansalaisten luottamus julkiseen päätöksentekoon säilyy. — Kiitoksia, rouva puhemies.