Bella Forsgrén
Bella Forsgrén
VIHRKeski-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Se, mistä olen huolissani, on se keskustelu hallituspuolueiden yksittäisiltä edustajilta, jossa vähätellään tämän asian merkitystä. Ollaan käytetty termejä kesäteatteri, ja on viitattu keskusteluissa asioihin, mitkä eivät liity tähän kokonaisuuteen. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että tässä on median toimesta myös nostettu rikosoikeuden ja prosessioikeuden professori Pekka Viljasen näkökulmia, joka on nostanut esille, että valtiontukea ei olisi pitänyt myöntää virallisen prosessin ulkopuolelta. Hän on tässä haastattelussa nostanut esiin, että se on vähintään huonoa hallintoa. Suora sitaatti: ”Tällainen menettely, että ilman hakemusta myönnetään rahoitusta, ei missään nimessä kohtele tasapuolisesti potentiaalisia avustuksen tarvitsijoita.” Hän myös nostaa tässä samaisessa haastattelussa esille, että ”mielestäni tapauksessa saattaa täyttyä jopa rakenteellisen korruption tunnusmerkit”. Ja seuraava sitaatti: ”Niiden väitteitten perusteella, joita julkisuudessa on esitetty ja joiden todenperäisyydestä emme pysty sanomaan mitään, tässä voisi hyvin olla kyse korruptiosta.” Kysyisinkin, arvoisa pääministeri: otatteko tämän asian [Puhemies koputtaa] riittävän vakavasti?

Bella Forsgrén — 21.07.2026 | Paljon Puhetta