Riikka Purra
Riikka Purra
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Olen nämä kaikki vastaukset kertonut jo julkisesti, mutta kerron ne mielelläni vielä eduskunnassa. Todellakin valtiovarainministeriö ja valtiovarainministeri suhtautuivat tähän hankkeeseen kriittisesti. Ministeriö on päällikkövirasto, jossa virkamiehet eivät blokkaa investointeja ilman, että ministeri sitä ohjaa. Minun oli hyvin helppo virkamiesten valmistelun perusteella olla sitä mieltä, että valtiontakaus ei ole tässä tilanteessa edistettävä asia, ja sen vuoksi tämä asia ei edennyt valtiovarainministeriöstä. En suorastaan ymmärrä, minkä takia täällä oppositio viittaa ainoastaan virkamiehiin, ikään kuin ministeri olisi tässä yhteydessä ollut virkamiehistönsä kanssa jotenkin eri mieltä. Tämähän ei pidä paikkaansa. [Keskeltä: Ja silti kuittaistte!] Puoliväliriihestä kysyttiin, ovatko valtiovarainministeriön virkamiehet olleet siellä saatavilla. Kyllä, he osallistuvat kaikkiin riihen oleellisiin neuvotteluihin, mistä seuraa se, että ministeriön kannat ja linjat ovat hallituksen käytettävissä. Hallitus päätti laajentaa investointipakettia 200 miljoonalla eurolla. Tämä kokonaisuus hallituksen kaudella on tosiaan noin 4,7 miljardia euroa. Me näimme, että investointipaketin laajentaminen on perusteltua, koska taloudellinen tilanne, taantuma, sitä juuri puolsi. Rakennusalan tukeminen konkreettisilla investoinneilla ja ylipäätänsä sen tekeminen, mikä on hallituksen omissa käsissä, esimerkiksi julkisten investointien vauhdittaminen ja edistäminen mahdollisimman nopeasti, oli meidän mielestämme järkevää, ja ymmärrän, että oppositio on kannattanut tätä näkökulmaa. Hallitus tekee päätöksiä joistain investoinneista, ja joitain se jättää edistämättä. Tämä on täysin normaalia poliittista toimintaa joka hallituksessa, myös edellisessä ja todennäköisesti myös seuraavissa. Koko hallituskauden oppositio on täällä arvostellut esimerkiksi hallitusohjelmaan kirjattua päätöstä länsiradasta. Vastaavasti jotain muuta hanketta ei olla päätetty edistää. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, että hallitus päättää tehdä joitain investointipäätöksiä, tukea joitain hankkeita, jättää toisia tukematta. Tämä on hyvin tavanomaista toimintaa. No, sitten täällä kysytään, mitä muut hallituspuolueet saivat. Meidän puoliväliriihen investointiohjelman listaus on teille julkisesti hyvin saatavilla, mutta voin lukea nämä kaikki puoliväliriihessä tehdyt päätökset: vt 27 Ylivieskan eteläinen ylikulkusilta, raideleveysselvitys, kantatie 67 ja vt 19, vt 13, Inkoon seudun investointien edellytysten vahvistaminen Satamatien liittymä ja Tähtelän liittymä, Kotkan akkuklusteri-investoinnit, Vuohimäen eritasoliittymä, Kelan risteys, Lieksajoen silta, Joroisten Famifarmin risteys, liittymäjärjestely Suonenjoen keskustan kohdalla, Kaavin raakapuuterminaali, vt 25 osuus Meltola—Mustio, maantie 152, Hämeenlinnan väylä, Tuusulan väylä. Lisäksi osoitetaan ehdollisena Helsingin Garden-hankkeelle 35 miljoonaa, Tampereen teatterin investoinnin tukemiseen 2,5 miljoonaa, öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan viisi miljoonaa sekä maanpuolustuskoulutukseen yksi miljoona. Ja nämä ovat hallituksen yhteisiä päätöksiä. [Välihuutoja]