Eva Biaudet
Eva Biaudet
RKPHelsingin vaalipiiri

Ärade talman! RKP:ssä ajattelemme, että kulttuuri- ja tapahtumateollisuuden merkitys tulee olemaan suurempi tulevaisuudessa, ja haluamme tukea sen kasvua mahdollisimman paljon. On hyvä pohtia sitä, millä tavoin voisimme kantaa myös omalta osaltamme vastuuta sen kasvamisesta. Helsingin elinvoimalle tällaisen hallin rakentaminen, ainakin helsinkiläisten päättäjien mukaan, on erittäin tärkeää. Voi olla, että kesälläkin on syytä... Ymmärrän, että oppositio haluaa keskustella avoimuudesta, oikeusvaltiosta ja asiallisesta valmistelusta ja myös lobbareiden merkityksestä, ja mielestäni se on ihan aiheellinen keskustelu, mutta loppujen lopuksi kuitenkin, vaikka lobbarit toimivat omien malliensa mukaisesti, vastuu on kuitenkin hallituksen ja ministereiden päätöksen varassa. Siinä mielessä ajattelen, että kysymys on nimenomaan poliittisesta arviosta ennen kaikkea. Päätös on ollut ehdollinen, ja sen vuoksi onkin hyvä syy pohtia sitä, miksi ehkä nyt [Puhemies koputtaa] hallitus päätti perua tämän päätöksen, koska olisin toivonut, että... [Puhemies koputtaa] Ymmärrän tällaisen jäädytyksen, mutta peruminen on ehkä hieman surullinen asia [Puhemies koputtaa] Helsingin kannalta. [Antti Kurvinen: Perussuomalaiset on Biaudet’n linjalla!]