Arvoisa rouva puhemies! Ei jäänyt mitään sanomatta, mutta kun edustaja Kurvinen ei ymmärtänyt, mitä sanoin, niin ajattelin, että vielä vähän rautalangasta tätä väännän. Valtion liikuntaneuvosto on ottanut kantaa, tehnyt päätöksiä ja antanut lausunnot Sanna Marinin hallituskaudella, jolloin edustaja Kurvinen oli pätkän myös porttiministerinä. 18. marraskuuta 21 valtion liikuntaneuvosto käsitteli valtakunnallisesti merkittävät hankkeet, ja siellä Helsinki Garden oli. Sen jälkeen samalla vaalikaudella, 17. marraskuuta 22, valtion liikuntaneuvosto teki yksimielisesti Helsinki Gardenista päätöksen, että se on valtakunnallisesti merkittävä hanke. Sitten tällä vaalikaudella, 14. joulukuuta 23, valtion liikuntaneuvosto otti kannan tähän valtakunnallisesti merkittävään statukseen, ja sitten viimeisen kerran asiaa käsiteltiin valtion liikuntaneuvostossa 12. toukokuuta tänä vuonna JTS-lausunnossa, joka muuten oli myös yksimielinen. Siihen ei jätetty eriävää mielipidettä, vaan koko liikuntaneuvosto totesi tämän lausunnon. Kolme kertaa on tehty päätös sen valtakunnallisesta asemasta. Mutta, arvoisa puhemies, kun tuntuu siltä, että tämä ei mene edustaja Kurviselle läpi nyt, niin koetan hänelle tätä kirjoittaa vaikka vielä vähän selkeämmin auki.
Timo Heinonen
KOKHämeen vaalipiiri