Arvoisa puhemies! Olen tänään muutamassa puheenvuorossa keskittynyt kahteen kilpailevaan hankkeeseen pääkaupunkiseudulla. Ottaisin tähän nyt vielä lopuksi erikoispiirteen, joka tähän Garden Helsingin hankkeeseen liittyy suhteessa valtion rahoitukseen, ja kysyisin ministeri Poutalalta tästä prosessista. Tämäntapainen ehdollinen valtiontuki edellyttää EU:n komissiolta tukea, ja tästä tehdään notifikaatiohakemus, jonka opetus- ja kulttuuriministeri on tehnyt mutta hieman oudolla tavalla siten, että EU:lle tehtävissä hakemuksen perusteluissa ja kilpailutilanteen arviossa täällä pääkaupunkiseudulla on käytetty itse näiden kahden yhtiön omia perusteluja. Ministeriö ei ole toimittanut tähän notifikaatiohakemukseen omaa itsenäistä analyysiaan vaan suoraan käyttänyt näiden kahden yhtiön perusteluja ennen kaikkea myöskin kilpailevien hankkeiden arvioinnista, jossa tämä Vantaan Kivistön hanke todettiin ikään kuin sijainniltaan kehnoksi. Tämä on yllättävä tilanne proseduraalisesti, että ylipäätään voi ministeriö käyttää tämän hankeyhtiön omia perusteluja kilpailijoita vastaan, ja myöskin tämä sijaintianalyysi on outo. Tämä Kivistö sijaitsee kehäradan varrella, se sijaitsee kahden suuren moottoritien risteyksessä ja on absoluuttisesti lähimpänä suurista tapahtuma-areenahankkeista Suomen kansainvälistä lentokenttää eli Helsinki-Vantaan, Vantaan-Helsingin, lentokenttää. Erinomainen sijainti, ja silti EU:n komissiolle on mennyt hakemus, notifikaatiohakemus, sillä perusteella, että tämän kilpailevan hankkeen sijainti olisi kehno. Ministeri Poutala, perusteletteko hieman eduskunnalle myöskin tätä kummallista tilannetta, jota ainakin Vantaan kaupungin päätöksentekijät ovat pohtineet?
Kimmo Kiljunen
SDPUudenmaan vaalipiiri