Ärade talman, arvoisa puhemies! Ehkä muutama yleinen huomio. Tässä on kysytty sitä, mikä oli Petteri Orpon rooli tässä päätöksessä. Hänen roolinsa oli sama kuin minun roolini. Minun roolini oli sama kuin Sari Essayahin rooli, Riikka Purran rooli. Neljä puoluetta teki päätöksen puoliväliriihen yhteydessä siitä, että olemme valmiita rahoittamaan tätä hanketta 35 miljoonalla sikäli kuin ehdot täyttyvät. Toistaiseksi rahaa ei ole laitettu ja ehtoja ei olla päästy toki käymään läpikään. Nyt samat neljä puoluetta tekivät päätöksen, jonka johdosta tämä asia ei etene, koska hanke on muuttunut, koska on myös tullut uusia potentiaalisia hankkeita, mutta ehkä etenkin koska hanke on viivästynyt. Ei ole perusteita edistää sitä tällä hetkellä. On perusteltua nostaa kritiikkiä sen suhteen, minkälaisia periaatteita yleensä käytetään, kun tällaisia hankkeita päätetään rahoittaa. On paikallaan, että käydään hallituksessa läpi näitä kriteerejä, luodaan yhdenvertaiset, selvät pelisäännöt. On myöskin perusteltua esittää kritiikkiä yleisen lobbaustoiminnan avoimuuden suhteen sikäli kuin vaikka avoimuusperiaatetta ei täysin noudateta, ja siinä on varmaan parantamisen varaa. Mutta olisin varovainen sen kanssa, että esittäisin suhmurointi- tai korruptioväitteitä tilanteessa, jossa näyttöä sellaisesta ei ole, tilanteessa, jossa tiedämme poliitikkoina, että kun me tapaamme eri toimijoiden edustajia, niin me tapaamme siellä usein edellisiä kollegoja, [Puhemies koputtaa] vanhoja puoluetovereita. Pienessä maassa piirit ovat pienet. Se on osittain myöskin tämän maan vahvuus, jota ei myöskään kannata heittää pois. Parhaimmillaan se tuo joustavuutta ja nopeutta, sujuvuutta päätöksentekoon.
Anders Adlercreutz
RKPUudenmaan vaalipiiri