Arvoisa herra puhemies! Kiitos tästä tiedonannosta, ja kiitos siitä, että ministerit ovat täällä paikalla vielä kuuntelemassa tätä keskustelua. Suomi tarvitsee tapahtuma-alaa, liikuntapaikkoja ja investointeja. Kyse ei todellakaan ole tässä keskustelussa ollut siitä missään vaiheessa, vaan siitä, mitä julkisia varoja Suomessa jaetaan ja voimmeko luottaa siihen, että päätökset tehdään tasapuolisesti, avoimesti ja samoilla säännöillä kaikille. Juuri tämä on se kysymys, joka itse asiassa kansalaisiakin nyt askarruttaa. Samaan aikaan kuitenkin ihmisille on kerrottu, että rahaa ei oikein ole sosiaali- ja terveyspalveluihin, koulutukseen eikä moniin muihin tärkeisiin kohteisiin. Sitten löytyy tämä 35 miljoonaa euroa tai se ehdollinen valtiontuki hankkeelle, jonka valmistelusta on noussut vakavia kysymyksiä. Myöskään VM ei puoltanut hanketta, tai vastuuministerit, ei nykyinen tai entinen, olleet tietoisia hankkeesta. OKM:n virkamiehet eivät myöskään tienneet Gardenin tuesta ennen puoliväliriihtä. Median selvitykset ovat nostaneet esiin poikkeuksellisia piirteitä valmistelussa. Siksi on aiheellista myös kysyä, olisiko tätä päätöstä koskaan peruttu ilman riippumatonta journalismia. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää mediaa siitä työstä, jota se on tehnyt. Vapaan median tehtävä on valvoa vallankäyttöä, aivan kuten eduskunnan tehtävä on valvoa hallituksen toimintaa. Arvoisa puhemies! Tässä tapauksessa kansalaisten korvaan on erityisesti särähtänyt yksi asia. Näyttää siltä, että ensin tehtiin päätös ja vasta sen jälkeen alettiin valmistella kriteerejä ja menettelytapoja. Tämän olisi pitänyt tapahtua toisinpäin. Hallitus on nyt ilmoittanut käynnistävänsä kyllä selvityksen siitä, miten tällaisia valtiontukia jatkossa myönnetään, ja se on kyllä sinänsä hyvä asia, mutta juuri siksi moni kysyy, miksi tätä työtä ei tehty ennen kuin 35 miljoonan euron tukilupaus annettiin. Päätösten pitäisi perustua huolelliseen valmisteluun, vaikutusten arviointiin ja avoimiin kriteereihin. Ei niin, että kriteerit ja prosessi rakennetaan jälkikäteen päätöksen ympärille. Arvoisa puhemies! Oikeuskanslerin pääministerille esittämät kysymykset osoittavat, että kyse ei ole pienestä asiasta eikä poliittisesta kesäteatterista. Kyse on siitä, onko päätöksenteko ollut asianmukaista, onko esteellisyyksiä arvioitu riittävästi ja, ajattelen, onko niitä arvioitu riittävästi myös moraalisesti ja onko eduskunnalle annettu oikeat tiedot. Siksi nämä kysymykset eivät katoa sillä, että rahoituspäätös myöhemmin perutaan. Kansalaiset haluavat tietää, kuka toi Garden-hankkeen kehysriiheen. Kuka oli se, joka sen sinne toi, millä tiedoilla päätös tehtiin, mitkä olivat ne kriteerit, joilla juuri tämä hanke valittiin, ja olivatko samat mahdollisuudet myös muilla hankkeilla? Arvoisa puhemies! Luottamus demokratiaan syntyy siitä, että jokainen voi uskoa päätösten perustuvan yhteisiin sääntöihin eikä suhteisiin. Siksi tässä salissa on uskallettava kysyä myös vaikeita kysymyksiä. Ei siksi, että tuomitsisimme ketään etukäteen, vaan siksi, että avoimuus suojaa kansalaisia, sekä päätöksentekoa että sen tekijöitä. Samalla on uskallettava käydä myös laajempaa keskustelua vaalirahoituksesta. Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että julkisia varoja ei jaeta sen perusteella, kuka on rahoittanut mitäkin puoluetta tai ketä tuntee. Päätösten on oltava riippumattomia vaalirahoituksesta, ja niiden on oltava avoimia, ja myös prosessin on kestettävä päivänvaloa. Nyt on palautettava luottamus siihen, että Suomessa ei saa ohituskaistaa julkiseen rahaan siksi, että tuntee oikeat ihmiset, on lähettänyt runttaus- tai junailusähköposteja tai on rahoittanut oikeaa puoluetta. Juuri siksi tämä asia on käsiteltävä perusteellisesti, ei hallituksen eikä opposition vuoksi vaan suomalaisen demokratian, avoimen päätöksenteon ja kansalaisten luottamuksen vuoksi. Jäämme siis odottamaan näitä pääministerin vastauksia oikeuskanslerin kysymyksiin. Lisäksi sanon tästä vaalirahoituksesta, että tuen kyllä sitä ehdotusta, mitä tänään on täällä salissa kuultu vaalirahoituskatosta ja myös siitä, että vaalirahoituksen ennakkoilmoitus olisi pakollinen, jotta kansalaiset tietävät jo äänestäessään, mitkä tahot ovat ehdokkaita tukeneet. — Kiitos.
Lotta Hamari
SDPPirkanmaan vaalipiiri