Pauli Kiuru
Pauli Kiuru
KOKPirkanmaan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Skinnari otti esille valtion liikuntaneuvoston roolin, ja kun neuvoston jäsen olen, niin katsoin, mitä pöytäkirjassa asiasta sanotaan. Joulukuulta 23 löytyy kohta, jossa käsitellään myös Garden Helsinkiä, ja siellä sanotaan, että liikuntaneuvosto puoltaa valtakunnallisiksi hankkeiksi rahoitussuunnitelmaan ehdotettuja kohteita. Siellä on Garden Helsinki, sieltä löytyy Kontiolahtea, Puijon hyppyrimäen peruskorjausta ja Hakametsää Tampereelta ja näin poispäin. Valtion liikuntaneuvostossahan on ainakin suurimmasta osasta puolueista edustus, että avoimuutta on siinä mielessä käytetty, ja neuvosto on siitä lausunut. Lyly nosti esiin Helsingin ja Tampereen suhteen. Pidän sitä tärkeänä, että isoissa kaupungeissa on toisiaan tukevia hankkeita, koska se saattaa olla isojen urheilu- ja kulttuuritapahtumien toteuttamisen kannalta aivan keskeistä, että kahdessa tai kolmessa tai jopa useammassa kaupungissa on iso areena, joka pystyy käsittelemään kansainvälisen tason tapahtumia.