Elisa Gebhard
Elisa Gebhard
SDPHelsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Rahaa ei ole, paitsi silloin, kun kokoomuksen vaalirahoittajat ja hyvät veljet pyytävät. Silloin runtataan ja junaillaan ja rahat löytyvät virkavalmistelun kielteisestä kannasta huolimatta. Pääministeri Orpo on täällä toistellut, että kokoomuksen vaalirahalla, näillä kokoomusta lähellä olevilla henkilöillä ja mystisellä hallirahapäätöksellä ei olisi mitään tekemistä keskenään. Suorastaan sattumalta hallitus on päätynyt ilman selkeää prosessia tukemaan hallihanketta, jonka taustalla ovat kokoomuksen kaverit. Tässä on kyse siitä, että ei valitettavasti näytä uskottavalta, että aivan täysin sattumalta kokoomuksen suuri vaalirahoittaja puuhaa tätä hanketta ja valtion rahat sitten löytyvät täysin mystisellä tavalla tiskin alta. Arvoisa puhemies! Tänään on käynyt hyvin selväksi, että hallituspuolueiden edustajat yrittävät ohjata keskustelua aivan kaikkialle muualle, paitsi itse tähän asiaan. Samalla hallituspuolueet ovat luoneet kuvan, että mieluummin syytellään edellistä hallitusta kuin puolustetaan omaa. Eikö siellä uskalleta keskustella ihan oman hallituksen päätöksistä? Edelleenkään ei olla saatu esimerkiksi vastauksia siihen, miten tämä nimenomainen päätös on tehty. Arvoisa puhemies! Tässä ei myöskään ole kyse siitä, onko tämä halli tai joku muu vastaava hanke tarpeellinen. Ei ole esimerkiksi lainkaan asiallista rinnastaa täysin normaaleissa prosesseissa edenneitä paikallisia kaavapäätöksiä tällaiseen suhmurointiin, eikä tässä ole kyse siitä, tarvitaanko investointeja tai onko investointeja mielekästä verrata pysyviin menoihin. Tässä on kyse siitä, että ihmisille on syntynyt täysin perusteltu aihe epäillä, että poliittisia päätöksiä voi ostaa vaalirahoituksella, eikä hallitus ole onnistunut osoittamaan tätä epäilyä vääräksi. Täysin yksinkertainen kysymys on, miten tämä asia on päätynyt riihen päätökseksi kielteisestä virkakannasta huolimatta ja mikä on ollut Jan Vapaavuoren ja Ilpo Kokkilan rooli tämän päätöksen syntymisessä. Kokoomus on juuri se taho, joka on halunnut lisätä vaalirahoituksen anonymiteettiä ja jonka ehdokkaiden vaalibudjetit myös ovat maan suurimpia. Arvoisa puhemies! Ei ole ollenkaan tavallista myöskään se, että eduskunta kutsutaan kesän istuntotauon aikana koolle. Myös oikeuskansleri on esittänyt näitä samoja kysymyksiä kuin mitä me täällä esitämme koskien muun muassa tätä kokoomuksen vaalirahoittajien roolia päätöksessä. Minusta on hyvin, hyvin vakavaa, jos näihin kaikkiin kysymyksiin ei saada perusteellista vastausta. Sen toistelu, että täällä ei ole mitään nähtävää, kuten tänään tässä salissa on toisteltu, ei ole mikään oikea vastaus. Tarvitaan konkretiaa. En voi olla myöskään sanomatta sitä itsestäänselvyyttä, että julkisen rahan käyttö on aina arvovalintojen tulos. Ihmiset ymmärtävät kyllä investointien tarpeellisuuden, ja ihmiset ymmärtävät jopa sen, että menoja on karsittava, mutta tilanteessa, jossa ihmiset ovat hyvin kipeästi saaneet tuntea hallituksen leikkaukset omassa arjessaan ja sen, että sakset heiluvat, kun ministerit hymyilevät, olisi kohtuullista, että tällaiselle rahoituspäätökselle olisi asiallinen ja läpinäkyvä prosessi. Muuten näyttää siltä, että rahaa ei ole, paitsi kokoomuksen vaalirahoittajille ja hyville veljille.