Arvoisa rouva puhemies! Kolme vuotta me ollaan tässä salissa kuunneltu, miten hallituksen toimesta on välttämätöntä säälimättä leikata pienituloisilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja kyykyttää tavallista palkansaajaa lukuisilla työelämäheikennyksillä. Rahat ovat loppu, vaihtoehtoja ei ole. Rahaa kuitenkin näyttää löytyvän, kun kokoomuksen kaveri kysyy. Hallituksen kasvuriihessä tehtiin tämä kyseenalainen päätös Garden Helsingin 35 miljoonasta eurosta samaan aikaan, kun leikattiin Suomen sairaalaverkkoa 26 miljoonalla eurolla. Arvoisa puhemies! Suhmurointi suututtaa. Hallituksen toiminta murentaa suomalaisten luottamusta ja uskoa poliittiseen toimintaan sekä edistää demokratian heikkenemistä. Päätöksenteon uskottavuus, avoimuus ja luottamus murenevat hallituksen junailulla ja runttaamisella. Helsinki Gardenin osalta rahoituspäätöksen valmistelu on epäselvä, ja avoimia kysymyksiä on paljon: Millainen valmisteluprosessi asiaan liittyi ennen kehysriihessä tehtyä päätöstä? Mikä viranomainen vastasi valmistelusta? Kuka asian esitteli hallitukselle kehysriihessä? Mitä asiakirjoja valtioneuvostolla oli hankkeeseen liittyen kehysriihessä käytettävissään? Hallitus runnoo pohjamutiin kansalaisten uskon demokraattisiin prosesseihin ja instituutioihin ja siten osaltaan edistää demokratian heikkenemistä. Päätös Garden Helsingin valtiontuesta tuli opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehelle yllätyksenä. Epäselvää on, miten rahoituspäätös on valmisteltu ja miten ylipäätään on päädytty 35 miljoonaan euroon. Avoimia kysymyksiä on paljon, tässä niistä osa: Mihin ja minkä tahon tekemiin laskelmiin hankkeen vaikutusarvioinnit, mukaan lukien arviot hankkeen työllisyysvaikutuksista, perustuivat? Onko asiassa kuultu valtion liikuntaneuvostoa ennen kehysriihessä tehtyä rahoituspäätöstä tai sen jälkeen? Onko asiassa käsityksenne mukaan noudatettu EU:n valtiontukia koskevaa lainsäädäntöä? Hähmäisille hankkeille ei ole sijaa eikä tule olla sijaa päätöksenteossa. Hallituksen kasvuriihi keväällä 2025 johti kummalliseen suurituloisten veroaleen, jonka maksajiksi joutuivat pienituloiset ja keskituloinen, tavallinen suomalainen työläinen. Kuten pääministeri vastauspuheenvuorossaan muistutti, Orpon hallitus teki nämä kasvuriihen päätökset yhdessä. Politiikka on tosiaan arvovalintoja. Poliittisessa päätöksenteossa ei pidä saada parempaa kohtelua suhteella tai lahjoittamalla rahaa jollekin puolueelle tai poliittiselle toimijalle. On poikkeuksellista, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle keskellä kesää, keskellä istuntotaukoa. Me, sosiaalidemokraatit, joka tapauksessa jaamme yhdessä käsityksen siitä, että nyt on kyse äärimmäisen vakavista kysymyksistä, puhemies Halla-ahoa lainatakseni korruptioepäilyistä ja veronmaksajien rahan kyseenalaisesta käytöstä ja siitä, onko pääministeri puhunut totta tähän asiaan liittyvissä keskusteluissa. Eduskunnan koolle kutsuminen oli ainoa oikea ratkaisu. Suomalainen päätöksenteko on saanut nauttia kansainvälisesti vertaillen korkeasta kansalaisten luottamuksesta. Tämä on arvo, jota tulee kaikin keinoin suojella ja vaalia myös tulevaisuudessa.
Anna-Kristiina Mikkonen
SDPKaakkois-Suomen vaalipiiri