Harry Harkimo
Harry Harkimo
LIIKUudenmaan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Kuka tätä maata johtaa? Pääministeri teki pakon edessä ainoan mahdollisen ratkaisun. Paineessa tehty päätös kertoo kaiken hallituksen ja pääministerin toimintakyvystä. Pääministeri ei voi olla tuoreen päätöksen jälkeen sitä mieltä, että kaikki on tehty oikein ja vain viestintä on epäonnistunut. Ja edelleen jäävät ilmaan kysymykset erityisesti kokoomuksen toiminnasta. Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla eurolla yhtiötä, jolla on 26 miljoonaa velkaa ja tase yli miljoonan pakkasella eli joka on selvitystilassa, koska ei ole mitään tuloja? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, joka ei ole saanut rahoitusta 15 vuoteen? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, jota ei ole mahdollista saada kannattavaksi? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, jota Helsinki ei tarvitse? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, josta ei ole tehty minkäännäköistä ulkopuolista arviota? Vastaus on tämä hallitus, mutta se joutui perumaan päätöksen. Olen rakentanut kaksi omaa hallia, yhden jalkapallostadionin ja konsultoinut useita halliprojekteja Euroopassa. Voin vakuuttaa teille, että tässä asiassa tiedän, mistä puhun. Pääministeri Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa, että Garden-projekti hoidettiin samalla tavalla kuin Tampereen halli ja Hartwall Arena ‑projekti. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Hartwall Arena ‑projektin rahoitus kulki valtion liikuntaneuvoston sekä opetus‑ ja kulttuuriministeriön kautta — [Jari Koskelan välihuuto] pääministeri Lipponen muuten vastusti hanketta — ja niin olisi pitänyt toimia myös Gardenin tapauksessa eikä kuten kokoomus nyt on toiminut. Onko kukaan nähnyt laskelmia siitä, miten projekti rahoitetaan ja areena saadaan kannattavaksi? Ei niitä kukaan ole nähnyt, koska sellaisia laskelmia ei kukaan pysty uskottavasti tekemään. Kun hankkeelle on luvattu 35 miljoonan euron ehdollinen tuki, niin eikö silloin olisi pitänyt selvittää jo aikoja sitten, onko areenalla edes mahdollisuus olla taloudellisesti kannattava? Arvoisa puhemies, ärade talman! Hallitus antoi Garden-hankkeelle 35 miljoonaa euroa puutteellisin tiedoin. Ainoastaan on kerrottu, että Helsinki tarvitsee 20 000 katsojan areenan, jotta maailmantähdet ja suuret urheilutapahtumat tulisivat Suomeen. Tämä on täyttä pötypuhetta. Otetaan esimerkiksi Taylor Swift ja Tukholma. Hän konsertoi Tukholmassa mutta ei tullut Helsinkiin. Tukholmassa hän myi kolme kertaa 60 000 katsojan Strawberry Arenan loppuun — eli 180 000 katsojaa. Sellaista areenaa Suomessa ei ole. Samantyyppinen meillä voisi olla, jos Olympiastadionin ylikalliin ja paisuneen remontin 340 miljoonaa euroa olisi suunnattu toisin. Olympiastadionista ei tullut modernia areenaa. Siitä tuli maailman kallein ulkoilmamuseo. Veikkaus Arenalla on ensi vuonna yli sata tapahtumaa. Nyt hallitus alkaa selvittää 20 000 yleisön areenan tarvetta. Miksi täysin selvää asiaa edes selvitetään? Kahta samankokoista areenaa Helsinki ei tarvitse, ja Veikkaus Arena voidaan kasvattaa 18 000 katsojalle. Lisäksi Veikkaus Arena on tehnyt 20 vuoden sopimuksen maailman suurimman konserttijärjestäjän kanssa, eli toista samankokoista areenaa on mahdotonta pyörittää kannattavasti. Samankokoisia areenoita on vain Lontoossa ja Manchesterissa, mutta on siellä myös yleisöä enemmän. Meillä on jo kaikki suuret urheilutapahtumat, mitä voidaan saada. Maailmantähdet tulevat kyllä Suomeen nykyisille areenoille, jos tulevat, ja jos konsertti myy heti loppuun, voidaan järjestää toinen tai kolmaskin konsertti, niin kuin Lady Gagan ja Céline Dionin kanssa tehtiin Veikkaus Arenalla. Kun Venäjä aloitti sodan ja raja meni kiinni, juuttui Helsinki entistä enemmän pussin pohjalle, kun kyse on maailmantähtien kiertueista. Logistiikka menee niin, että jos kiertue ei pääse Pietariin, ei kannata tulla myöskään Helsinkiin. Gardenin katsomo verrattuna Veikkaus Arenaan tai Tampereen Nokia Arenaan ei tuo mitään kilpailuetua. Arvoisa puhemies, ärade talman! Pääministeri ja kokoomus ovat sitä mieltä, että kyse on vain heikosta viestinnästä. On erittäin pelottavaa, jos pääministeri on oikeasti sitä mieltä, että kaikki on tehty oikein. Silloin pahin ongelma on se, että aidosti uskotaan, ettei ongelmaa olisi olemassa, tai ettei ongelmaa tunnisteta. Jos verovaroja käytetään laajemmin näin runttaamalla ja junailemalla, virheitä ei tunnusteta eikä tunnisteta, on politiikan uskottavuus mennyttä. Ei voi olla niin, että kokoomus jyrää tällaisia päätöksiä läpi ja kuvittelee kaiken olevan sallittua. Politiikan uskottavuuden mittarina pitää laillisuuden lisäksi olla moraali ja avoimuus. Ei voi olla niin, että yhden puolueen pieni sisäpiiri jakaa verorahoja miten haluaa. [Arto Satosen välihuuto] Näyttää yhä siltä, että pääministerin mielestä kaikki on mennyt oikein. Vain viestinnässä on ollut vähän vikaa. Pääministeri on sanonut ymmärtävänsä ihmisiä, joiden mielestä tämä näyttää hämärältä. — Pääministeri Orpo, tämä ei näytä hämärältä. Tämä on hämärää. Pääministeri Orpo, kuka johtaa tätä maata? — Kiitos.