Inka Hopsu
Inka Hopsu
VIHRUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Teen lisätalousarvioaloitteen 7 Taidetestaajat-toiminnan jatkon turvaamisesta. 65 000 kahdeksasluokkalaista on saanut vuodesta 2017 lähtien mahdollisuuden vierailla kulttuuriesityksissä. Toiminta on tavoittanut lähes koko ikäluokan. Taidetestaajat-toiminta on ollut monelle nuorelle ensimmäinen mahdollisuus tutustua taiteen maailmaan. Tällaista vastaavaa toimintaa on järjestetty hyvin monessa maailman maassa, ja Pohjoismaista esimerkiksi Ruotsissa usealla ikäluokalla on mahdollisuus vastaaviin taidevierailuihin. Ennen lisätalousarvion valmistelua vaadimme opposition kansanedustajien Razmyarin, Siposen ja Lohikosken, eri puolueiden edustajien, kesken tämän rahoituksen jatkon turvaamista. Taustalla on säätiörahoitus, jonka on ilmoitettu päättyvän, ja se tieto on ollut ajoissa käsittelyssä, mutta nyt neljä miljoonaa rahoituksen jatkosta puuttuu, ja tämän vuoksi on ajateltu, että tämä esitys on hyvä tehdä erillisenä esityksenä, jotta kaikki puolueet pystyvät ottamaan kantaa eduskunnassa siihen, haluammeko Taidetestaajat-toiminnan jatkon turvata.