Arvoisa herra puhemies! Harvoin — tai itse asiassa en koskaan aikaisemmin — olen tehnyt niin, että lukisin täällä suoraan sanomalehdessä tai tiedotusvälineessä olevan kirjoituksen, mutta tässä kaksi vuorokautta sitten Ilta-Sanomissa päätoimittajakuntaan kuuluva Heidi Hagelin kirjoitti aivan erinomaisesti tästä käsiteltävästä aiheesta. En siteeraa sitä kokonaan, se oli aika pitkä kirjoitus, mutta kuitenkin osan: ”Eihän tämä nyt voi olla tällaista, että ihminen ei pysty hoitamaan omia asioitaan, puuskahti äitini. Hän oli saanut verottajalta tai pankista ilmoituksen, mutta kun hän yritti avata sitä digipalvelussa, mitään ei tapahtunut. Lupasin, että katsotaan yhdessä, kun tulen käymään.” ”Kuulen samaa jatkuvasti. Niin ystävieni puheissa omista vanhemmistaan kuin lukijapalautteissa, kun kirjoitan aihepiiristä.” ”Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sanoi Helsingin Sanomien (12.6.) haastattelussa, että saa jatkuvasti vanhuksilta ja heidän omaisiltaan yhteydenottoja, joiden perussanoma on: voiko tämä olla totta. Jos et osaa hoitaa asioitasi digitaalisesti, asioiden hoitaminen on lähes mahdotonta. Terveysasiat, pankit, matkaliput, verottaja, parkkimaksut — kaikkeen tarvitaan digiä ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.” ”Topo kertoo, miten ikäihmiset ovat saaneet laskuja käyttämättömistä terveydenhuollon ajoista. Ikäihminen ei edes tiennyt saaneensa aikaa, sillä ilmoitus tuli sähköiseen potilastietojärjestelmään, jota hän oli käyttänyt vain sukulaisensa avustuksella. Itse hän ei osannut käyttää järjestelmää.” ”Toinen lopetti käynnin uimahallissa, koska parkkimaksun pystyi maksamaan vain sovelluksella. Kolmannelta jäivät sukujuhlat väliin, koska bussimatkaa ei voinut maksaa käteisellä eikä kortilla — lippu olisi pitänyt ostaa sovelluksella.” Lopetan tässä vaiheessa tämän siteeraamisen, mutta erinomainen, laaja artikkeli. Kiinnitän nyt huomiota siihen, että pari kuukautta sitten me käsittelimme täällä eduskunnassa nimenomaan sitä lakia, joka on liitännäislaki nyt käsittelyssä olevalle laille, jossa käytännön tilanne on se, että kun henkilö esimerkiksi sukulaisensa avustuksella käy vaikka katsomassa omia Kanta-tietojaan tai sitten verotietojaan, niin automaattisesti kaikkiin näihin valtion digijärjestelmiin tulee ikään kuin viesti siitä, että kyllähän tämä henkilö osaa käyttää digitaalisia välineitä, ja sen jälkeen sellaisen täpän tai merkin, minkä on aiemmin tehnyt, että haluaakin paperisena nämä tiedot, vaikutus lakkaa ja syntyy edellä kuvatun kaltaisia tilanteita. Minusta tämä on erittäin vakava tilanne. Kiinnitän huomiota siihen, että esimerkiksi kokoomuksen eräät kansanedustajat aika näyttävästi saivat palstatilaa kritisoidessaan tätä nykyistä järjestelmää, mutta olivat sitten itse täällä säätämässä lakia. [Aino-Kaisa Pekonen: Näin on!] Siinä yhteydessä käytin itse puheenvuoron, jossa totesin, että olen monta kertaa kuullut myös hallituspuolueiden piiristä yksittäisten kansanedustajien näkemyksiä siitä, että tässä suhteessa Suomessa tilanne on nyt huolestuttava ja vakava, mutta sitten, kun tulee konkreettinen lainsäädäntötilanne, kuitenkin seistään sellaisen huononnuksen takana. Olen kovasti itse miettinyt, mitä tässä oikeasti pitäisi tehdä, koska pelkkään kritiikkiinkään en haluaisi tässä sortua. Eräs konkreettinen ratkaisu voisi olla sellainen, että jokaisessa kunnassa — mahdollisesti suurissa kaupungeissa tarvittaisiin useampiakin pisteitä — olisi kerta kaikkiaan joku piste tai sellainen, johon ihminen voi mennä ihan, voisiko sanoa, avuttomuutensa näissä asioissa näyttäen, että nyt ei osaa jotain asiaa tai pysty hoitamaan sitä, ja saisi tietysti opastusta mutta ihan käytännön apuakin siinä niin, että sitten hoidettaisiin se konkreettinen asia. Tietysti joku yksittäinen asia, vaikkapa äskeisessä pääkirjoituksessa mainittu bussilipun tilaaminen, vaikkapa näin paljon vaivaa näkemällä on aika keinotekoiselta ja hankalalta kuulostavaa, mutta jotainhan meidän täytyy ihan oikeasti tässä tehdä. Eikä pelkästään aika hoida tätä asiaa, koska nämä digitaaliset järjestelmät muuttuvat koko ajan yhä vaativammiksi ja ihminenkin, joka nyt tuntuu osaavan ja jollakin lailla pärjäävän nykyisessä maailmassa, ei kenties sitten kymmenen vuoden päästä pärjääkään. Eli tässä on oikeasti vakava asia, ja istuvan hallituksen, joka nyt on pääministeri Orpon hallitus, tulee ehdottomasti puuttua tähän tilanteeseen ja tehdä sellaista lainsäädäntöä ja sellaisia aloitteita ja ratkaisuehdotuksia, jotka auttavat ihmisiä tässä, eikä niin, että tässä luodaan lisää tätä digisyrjäytymistä ja sitten mennään patsastelemaan tiedotusvälineiden sivuille ja ollaan kovasti huolissaan siitä, mitä ollaan juuri itse aiheutettu. — Kiitoksia. [Aino-Kaisa Pekonen: Erittäin hyvä puhe!]