Arvoisa puhemies! Edustaja Hännisen tavoin ja myös koko ulkoasiainvaliokunnan kannan mukaisesti pidän myös itse erittäin tärkeänä sitä, että Suomi tiukentaa pakotelinjaansa Venäjää vastaan, tällä kertaa tosiaan lääketieteellisiä ja farmaseuttisia tarkoituksia varten vietävien tuotteiden poikkeuslupien myöntämistä koskevalla keskeytyksellä. Arvoisa puhemies! Asia on tietenkin taloudellinen, mutta se on ennen kaikkea periaatteellisesti hyvin tärkeä. Suomi on tukenut Ukrainaa sen itsenäisyystaistelussa hyvin voimakkaasti jo yli neljän vuoden ajan. Meidän on jatkettava tätä linjaa niin kauan kuin Ukraina joutuu sotimaan oman suvereniteettinsa puolesta Venäjää vastaan. Hallitus on toiminut määrätietoisesti asiassa. Ukrainalle on annettu huomattava määrä apua taloudellisesti puolustustarvikkeiden osalta ja muutoinkin, ja tämä on yksi merkittävä signaali siitä, että seisomme Ukrainan takana niin kauan, että sinne saadaan oikeudenmukainen rauha. Kiitän hallitusta tästä asetuksesta ja myös ulkoasiainvaliokuntaa siitä, että se käsitteli asian nopeasti ja päätyi samalle kannalle kuin valtioneuvosto.
Sami Savio
PSPirkanmaan vaalipiiri