Arvoisa herra puhemies! Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset lapset ja nuoret voivat keskimäärin hyvin, mutta samaan aikaan niin alueellinen, sosioekonominen kuin sukupuolten välinenkin eriarvoistuminen on huolestuttavaa. Sadan yläkouluikäisen nuoren joukossa kahdeksan ei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan ja neljä näkee vanhempansa humalassa viikoittain. Oikeansuuntaista kehitystä on ollut siinä, että fyysinen kuritusväkivalta ja muu kaltoinkohtelu ovat vuosien myötä vähentyneet, mutta niiden kitkeminen pois vaatii edelleen toimenpiteitä. Suomessa myös sijoitetaan lastensuojelutoimena enemmän lapsia kotinsa ulkopuolelle kuin missään muussa Pohjoismaassa. Ongelmat periytyvät usein sukupolvelta toiselle. Tämän vuoksi on tärkeää, että sen sijaan, että sijoitamme vuosittain satoja miljoonia euroja jälkihuoltoon, saisimme käännettyä kampea niin, että pystyisimme vahvistamaan ennaltaehkäiseviä toimia. Vanhempien saatavilla tulisi olla apua, kun omat voimat ehtyvät. Arjen kiire, työelämän paineet ja stressi aiheuttavat vaikeuksia myös muuten hyvinvoivissa perheissä. Syntyvyys on tällä hetkellä Suomessa historiallisen alhaista, ja perheellistymisen kynnys on korkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa oleville. Vanhemmuus koetaan usein liian vaativaksi tehtäväksi. Monilla vanhemmilla ei ole toimivia läheisverkostoja, joilta saa apua ja tukea. Vanhemmuutta onkin pyrittävä tukemaan sekä sivistys‑ että sosiaali‑ ja terveystoimen menetelmillä. Suomessa haettiin mallia joitakin vuosia sitten maailmalla puhuttaneesta Islannin ihmeestä, jolla nuorison hyvinvointi oli parantunut valtavasti ja lapsiperheiden elämä helpottunut. Syrjäytymisen syyt ja oireet vaihtelevat maasta toiseen, eikä malleja tule sellaisenaan kopioida suoraan muualta meille. Myös Suomessa tarvitsemme kuitenkin uudistuksia, jotka lisäävät harrastamisen tasa-arvoa, vähentävät nuorten kokemaa yksinäisyyttä ja helpottavat työn ja perheen yhdistämistä. Tämän innoittamana luotiin harrastamisen Suomen malli, jossa jokaiselle Suomen nuorelle pyritään saamaan yksi harrastus. Tämä on lähtenyt hyvin käyntiin eri puolilla Suomea, ja monet urheiluseurat ovat mukana järjestämässä harrastuksia nuorille ja lapsille koulupäivän yhteyteen. Harrastuksen järjestäminen koulupäivän yhteydessä ehkäisee sitä, että lapsi joutuu viettämään iltapäivän yksin kotona, ja perheille vapautuu yhteistä aikaa iltaisin, kun ei tarvitse lapsia kuljetella eri harrastuksiin. Harrastamisen Suomen malliin on panostettava jatkossakin. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ympärille on luonnollista rakentaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tuki. Muita lapsiperheiden arkeen myönteisiä päätöksiä on se, että viime hallituskaudella oppivelvollisuus laajennettiin jatkumaan toiselle asteelle 18 ikävuoteen asti. Samalla toisen asteen opinnoista tehtiin maksuttomia. Orpon—Purran hallitus on suunnannut massiiviset 120 miljoonan euron leikkaukset ammatilliseen koulutukseen. Ne ovat johtaneet aloituspaikkojen leikkauksiin, lähiopetuksen karsimiseen, koulutuksen laadun heikkenemiseen ja opettajien irtisanomisiin. Tulevaisuutta rakennetaan erityisesti lapsille ja nuorille. Siksi erityisen huolestuttavaa on, että alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on jo lähes 80 000 tässä maassa. Pitkittynyt nuorisotyöttömyys jättää jäljen koko yhteiskuntaan, osaamiseen, hyvinvointiin, tulevaisuudenuskoon, ja juuri siksi talouspolitiikka ei voi olla pelkkiä leikkauksia. On kysymys siitä, millaista tulevaisuutta me rakennamme. On toteutettava nuorisotakuu, joka ulottuu aina varhaislapsuudesta ensimmäiseen työpaikkaan asti. Nuorisotakuu ei ole vain tukipaketti vaan väline nuorille itselleen heidän etsiessään tietä koulutukseen, työelämään ja yhteiskunnan osallisuuteen. [Pertti Hemmilä: Hyvä puhe oli sekin!]