Arvoisa rouva puhemies! Tässä nousivat kunnioitetun valiokunnan puheenjohtaja Auton puheenvuorossa esiin nämä asiantuntijat ja heidän asemoitumisensa. Itse totean siihen, että mielestäni siellä oli tutkijoita, yliopiston saralla toimivia ihmisiä sekä järjestöjä eri suunnista ja he yhdessä vähän eri kulmista esittivät kritiikkiä ja duubioita suhteessa tähän esitykseen. Itse ainakin koen niin, että kun on tällaista kritiikkiä — ja mielestäni aiheellista, kun ottaa huomioon sen, että näihin asioihin liittyen vaikka tähän turvallisuuspoliittiseen kontekstiin, mitä tämä lakiesitys tuo mukanaan, ei ole vastattu — itsekin toivoisin siinä mielessä sitä, että pyrittäisiin vastaamaan näiden asiantuntijoiden esittämään kritiikkiin eikä jaottelemaan asiantuntijoita niihin, jotka tietävät, ja niihin, jotka eivät tiedä. Se tässä oli pohjalla. Sanon myös tästä strategisesta hähmäisyydestä, joka totta kai, kun puhutaan turvallisuuspolitiikasta, puolustuspolitiikasta, on varmasti monella tapaa tarpeellista, että strategisen hähmäisyyden ei kuulu kohdistua kansalaisiin, ei lainsäätäjiin. En aio myöskään toistaa niitä puheita, mitä tuolla pöntössä aikaisemmin esitin liittyen vaikka tähän päätöksentekoon, DCA-sopimukseen, mutta yksi iso asia tässä nykylainsäädännössä, joka vielä on voimassa, on ollut se, että se on ollut selkeä signaali suomalaisille siitä, että tähän maahan ei tule ydinaseita. Suomalaiset ovat voineet luottaa siihen, että tänne ei ydinaseita tule, ja jatkossa näin ei enää olisi. Mielestäni tähän ajatukseen liittyy myös vahvasti tunne turvallisuudesta. Itse annan tälle tulokulmalle ison, miten sen nyt sanoisi, arvon siitä, että myös tämä on turvallisuudentunnetta. Toivon, että myös tämän luottamuksen suhteen jatkossa toimitaan mahdollisimman vahvalla otteella olemalla avoimia ja puhumalla niin paljon kuin suinkin on mahdollista puhua ydinasepolitiikastamme, toiminnastamme, jos tämä lakiesitys tällaisenaan eteenpäin menee. — Kiitos.