Arvoisa rouva puhemies! Tässä on ollut erittäin hyvää, ansiokasta, analyyttista keskustelua Suomen vaikeasta taloustilanteesta. Varmasti kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että tilanne on tällä hetkellä kestämätön. Siksi pääministeri Orpon hallitus on sitoutunut ohjelmansa mukaisesti tekemään tarvittavat toimet, että käänne saadaan aikaan, käänne niin, että kansantalous saadaan kestävään kasvuun ja toisaalta velkaantuminen taitettua laskuun. Tässä on käytetty, rouva puhemies, erittäin hyviä puheenvuoroja, ja kun itse tulin tähän täysistuntoon käytännössä suoraan tuolta Yhdysvalloista, Washingtonista, jossa olimme tapaamassa yhdysvaltalaisliittolaisia yhdessä tällaisen eurooppalaisten puheenjohtajakollegoiden koalition kanssa, niin muutama peilaus myöskin sinne Atlantin toiselle puolelle. Ensinnäkin on todella hienoa havaita se, kuinka kiihkottomasti pystymme käsittelemään tällaista valtion lainanottovaltuuden muuttamista. Kun vertaamme vaikka sinne Yhdysvaltoihin, jossa tämä lainanottovaltuuden sinänsä väistämätön muuttaminen johtaa aina siihen, että koko hallinto suljetaan ja lennonjohdot seisovat ja kansallispuistot eivät ole ihmisten saavutettavissa ja niin edelleen, niin on tietysti hienoa, että Suomessa tällaista ikävää tosiasiaa, jonka edessä ollaan, voidaan kuitenkin varsin rakentavasti käsitellä ilman, että tästä itse tilanteesta aiheutuu enempää tarpeetonta haittaa kenellekään. No, toinen asia: Ensinnäkin tietysti Yhdysvalloista tuli valtavaa arvostusta meille suomalaisille ihan yli puoluerajojen, varmaan vähän eri syistä: vaikkapa demokraattisenaattori Sandersilta kuin sitten republikaanisenaattori McConnellilta, mutta joka tapauksessa kaikki julistivat Suomea ihailevansa, ja se on tietysti meille hyvä merkki. Esimerkiksi keskusteluissa nousi monessa paikkaa esiin kuuma suomalaisyritys Iceye, ja vaikka tämä nyt on vähän tämmöistä mainospuhetta, niin saa sitä suomalainen rintaansa röyhistää, kun on kyseessä todella maailmanluokan osaamista, jota nyt Suomi pystyy myymään niin liittolaisille siellä Atlantin toisella puolella kuin myös liittolaisille täällä Euroopassa. Mutta on todella tärkeää muistaa, mistä esimerkiksi tämä yritys on aikanaan alkanut, eli siitä, että synteettisen apertuurin tutkateknologiaa on alettu hyödyntämään ahtojäissä kulkemisen helpottamiseen. Miksi siellä ahtojäissa pitää kulkea? Tietysti siksi, että Suomen metsäteollisuuden tuotteet ja metalliteollisuuden tuotteet pääsevät maailmalle ja toisaalta laivat tietysti myös tänne Suomeen päin. Siksi ne pitkät arvoketjut, joista esimerkiksi edustaja Hoskonen aiemmin puhui, ovat aivan kriittisen tärkeitä siinä, että meillä talouden iso pyörä pyörii niin, että se tuottaa myös näitä huippuosaamiseen nojaavia uusia vientituotteita, ja siksi tarvitaan koko tämän meidän pitkän ja hienon maan mahdollisuuksien hyödyntäminen tähän talouden kestävän käänteen aikaansaamiseen.
Heikki Autto
KOKLapin vaalipiiri