Arvoisa puhemies! Sinänsä perustuslain mukaan valtiontalouden vastuu kuuluu kansanedustajille. Täällä taitaa olla viisi prosenttia kansanedustajista paikalla, ja kaikkein tärkein asiahan nyt on kyseessä. On helppo tietysti moittia ketä tahansa, mutta itse ajattelen, että totta kai meidän täytyy tämä valtuus antaa, ja nyt se nousee 270 miljardiin. Me voimme näitä lukuja tietenkin pyöritellä, mutta kysyin tekoälyltä, paljonko Suomen valtio otti uutta velkaa viime vuonna, ja se vastaa, että 47 miljardia. En tiedä, onko se just oikein, mutta sitten nettona on 17,8 tai jotakin miljardia. Mutta kaikkein tärkeinhän tässä on se, että kun me otamme uutta lainaa, niin sitten lähtee pikkuisen korko väistämättä nousemaan, ja kun luottoluokitus sitten rupeaa putoamaan, niin duraatiokin saattaa vähän lyhentyä. Tämä on semmoinen kieppi, mihin tässä on nyt vaara joutua. En minä tiedä, onko se enää opposition tai hallituksen ongelma, kun se on meidän kaikkien ongelma. Silloin kun me joudutaan tähän, niin sittenhän se on äkkiä niin, että jos on 196 miljardia nytten velkaa, on helppo laskea, että 2 kertaa 3 on 6, eli kuusi miljardia rupeaa kohta olemaan korkoja. Kun nyt Valtiokonttori on laskenut liikenteeseen lainapaperia, niin 3,3 prosenttia on ollut korko. Kyllähän tämä on oikeasti huolestuttavaa. Sitten pitäisi pohtia, mitä tässä on tapahtunut 20 vuoden aikana. Jos julkisen sektorin osuus tällä hetkellä Suomessa on bruttokansantuotteesta 58 prosenttia tai jotakin sellaista ja EU27:n keskiarvo on 50 prosenttia, niin siinä on kahdeksan pinnan, saattaa olla yhdeksän pinnan ero. Vaikka eri jäsenmaitten lukuja on vaikea verrata keskenään, niin kyllä liian korkealle tämä julkinen sektori ja sen osuus on paisunut — vaikka nyt bruttokansantuote matelisikin vähän, niin siitä huolimatta. Silloin me joudumme kysymään niin kuin kotitaloudessa, että kun meillä on tietty palkka, ja voi olla jopa, että se palkka ei oikein nousekaan, niin meillä ei ole varaa sitä henkilökohtaista kulurakennetta koko ajan nostaa ja nostaa. Kyllä se sama lainsäädäntö ja sama laki koskee valtioita. Nyt meillä on yhteinen ongelma, eikä minullakaan siihen viisautta ole, mutta meidän pitäisi valtion kuluja ruveta pienentämään. Tämä ei ole ihan tuiki tuntematon tilanne, koska me oltiin 90-luvulla ihan samassa, ja julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta oli 90-luvulla millilleen sama kuin se on nyt. No, mitä silloin valtiovarainministeriö teki? Valtiovarainministeriö totesi, että ministeriöiden ja keskusvirastojen päällekkäisjärjestelmä oli tullut tiensä päähän. Päällekkäisyys oli pitänyt yllä asioiden kaksinkertaista käsittelyä sekä vastuu- ja ohjaussuhteiden epäselvyyttä. Minun mielestäni tämä on tärkein viesti, miten me lähdetään purkamaan meidän rakenteita, koska se on rakenteellinen ongelma. Meillä on virastoja, on hallituksia, on keskuksia, vaikka mitä, ja ei voi välttyä siltäkään ajatukselta, että me pyörittelemme vähän samoja asioita vuodesta toiseen, että onko se tehokasta ja mikä se julkisen sektorin tuottavuus on. Nämä ovat niitä kysymyksiä, mitä meidän pitäisi yhdessä pohtia, miten me aloitetaan, kun monien näitten toimintojen takanahan on lainsäädäntö ja pitäisi purkaa lainsäädäntöä, ja sitten päästään vuosien mittaan pikkuisen alenevalle kulu-uralle. Minä toivoisin tästä käytävän vähän keskustelua.