Inka Hopsu
Inka Hopsu
VIHRUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomalaisen yhteiskunnan iso lupaus on ollut, että koulutus on maksutonta. Kaikille avoimella koulutuksella on ollut valtavan suuri merkitys siinä, että kaikenlaisista taustoista tuleville on ollut tarjolla mahdollisuus opiskella niin pitkälle kuin tahtoa ja kykyä on. Nyt, hallitus, kuitenkin leikkaatte kunnilta ammatillisesta koulutuksesta, korkeakoulujen perusrahoituksesta ja opintotukietuuksista, lisäätte opintotuen lainapainotteisuutta, rajoitatte toisen tutkinnon suorittamisoikeutta ja lanseeraatte avoimen korkeakoulun maksullisen tutkinnon. Samaan aikaan keskustelu lukukausimaksuista on pulpahtanut pinnalle. Tiedämme maailmalta, että lukukausimaksut vähentävät vähävaraisista perheistä tulevia opiskelijoita eivätkä aidosti tuo lisäeuroja koulutukseen. Arvoisa tiede- ja kulttuuriministeri, onko hallitus sitoutunut maksuttomaan koulutukseen? Mitä teette sen eteen, että maksuton koulutus säilyy Suomessa? [Pia Lohikoski: Hyvä kysymys!]