Arvoisa rouva puhemies! Tilanne on luonnollisestikin se, että tämän hallituksen aika alkaa käydä vähiin. Meillä on vaalit ensi vuoden puolella, ja viimeiset kiireelliset lakiesitykset pitää antaa eduskunnalle suhteellisen tiiviissä aikataulussa. Enää mitään mahdottomia, isoja uudistuksia emme tämän hallituskauden puitteissa suunniteltujen ja lainsäädäntöohjelmassa jo olevien hankkeiden lisäksi pysty tänne tuomaan. Tietysti on tilanne myöskin niin, että teillä siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, missä, edustaja Laiho, olette varapuheenjohtajana, on käsitykseni mukaan aika kova työtilanne. Paljon on lakiesityksiä, ja toivon, että suoriudutte kaikesta siitä urakasta, mikä teillä on, mahdollisimman tehokkaasti ja että eduskunta toimii sen mukaan kuin mitä eduskunnan työjärjestys sanoo ja pystytte asiat käsittelemään tehokkaasti. Toki sitten, jos näyttää siltä, että asioita jää jumiin, joudumme tietysti entisestäänkin katsomaan, mitä enää ehdimme eduskunnalle realistisessa aikamäärässä antaa, mikä on tietysti hirvittävä sääli.
Wille Rydman
PSHelsingin vaalipiiri