Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo, te väititte täällä salissa vain kolme kuukautta sitten, että hoitojonojen kasvu on pysähtynyt Suomessa ja hoitoonpääsyssä ”perusterveydenhuollon osalta ollaan suhteellisen samassa tilanteessa”. Arvoisa pääministeri, te ette ilmeisesti tuolloin tiennyt, mistä puhutte. THL:n tuoreet tilastot kertovat aivan muuta kuin teidän sananne. Terveyskeskuslääkärille pääsee aiempaa hitaammin. Vielä viime vuoden tammikuussa 68 prosenttia potilaista pääsi lääkärille kahdessa viikossa. Tänä vuonna tammikuussa vastaava luku oli enää 57 prosenttia, ja huhtikuussa se laski jo 55 prosenttiin. Pääministeri Orpo, tunnistatteko te hallituksessa viimein hoitoonpääsyn todellisuuden, joka näkyy tavallisten ihmisten arjessa, vai oletteko päättäneet edelleen pitää laput silmillänne?
Kim Berg
SDPVaasan vaalipiiri