Arvoisa puhemies! Passien voimassaolon pidentäminen on ollut perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite, joka pian toteutuu. Jokainen suomalainen tarvitsee käytännössä henkilöllisyystodistuksen. Sitä tarvitaan matkustamisen lisäksi arkisten virallisten asioiden hoitamiseen esimerkiksi pankissa. Nykyinen viiden vuoden voimassaoloaika on ollut liian lyhyt aika tällaiselle dokumentille. Jos vaikka olet käynyt muutaman vuoden välein ulkomailla, niin lähes joka kerta on ollut passin uusiminen edessä. Voimassaoloaika lyhennettiin 20 vuotta sitten samalla, kun passeihin lisättiin tämä mikrosiru. Tällainen teknologia oli silloin vielä uutta, joten passien voimassaoloa päätettiin lyhentää, jotta sen pysyminen ajan tasalla pystyttiin varmistamaan ja ihmisten tunnistettavuutta passikuvasta parantamaan. Tuon muutoksen jälkeen on vuosien saatossa käyty paljon keskustelua siitä, voitaisiinko voimassaoloa jälleen pidentää. Nyt on tartuttu toimeen, ja lakiin saadaan vihdoin muutos. Arvoisa puhemies! Suomi on ollut byrokratian luvattu maa, mutta sitä mainetta halutaan nyt aktiivisesti romuttaa. Hallitus on jo purkanut ja parhaillaan purkamassa erittäin paljon turhia normeja. Asioinnin tulisi olla suoraviivaista ja kustannustehokasta. Turhat kulut ja ylimääräiset lomakekierrokset on aika heittää roskakoriin ja tehdä sekä yritysten että kansalaisten elämästä sujuvampaa. Myös passien voimassaolon pidentäminen on yksi tällainen toimi muiden joukossa. — Kiitos.
Kaisa Garedew
PSKeski-Suomen vaalipiiri