Kunnioitettu herra puhemies! Me käymme toista käsittelyä tästä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnöstä liittyen laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta, ja kun täällä on edustaja Garedew tuonut myös kotihoidon tuen tähän keskusteluun esille, niin itse tuon tähän keskusteluun esille myös sen, herra puhemies, että Suomi ja Suomen Leijonat voittivat maailmanmestaruuden viime sunnuntaina jääkiekon maailmanmestaruuskilpailussa. Kyllä minun mielestäni vielä keskiviikkonakin sen voi todeta eduskunnan pöytäkirjaan, ja todeta, että mahtava juttu, että maailmanmestaruus tuli Suomeen. Ja vuosi 95: sehän oli ”never forget”, ei koskaan unohdeta sitä vuotta ysiviis. Silloinhan myös elettiin lama-aikaa, lama-ajan jälkeistä aikaa. Pitää ihan tilastoja katsoa, miten paljon sitten lapsia lähti syntymään vuoden 95 jälkeen. Totean sen vain tähän alkuun, herra puhemies, ja totean myös toiseksi, että meidän kansanedustajien tulisi lukea vähintään yksi kirja kuukaudessa, nimittäin se sivistää. Yksi kirja kuukaudessa. Sitten vielä kolmanneksi, kun me tämän mietinnön pohjalta tätä keskustelua käymme, niin — niin kuin edustaja Lyly tuossa esitti — meillä on täällä mietinnössä vastalause, ja siinä vastalauseessa on kaksi lausumaa, jotka edustaja Lyly luki. Minä kannatan näitä lausumia ja toivon, että mahdollisimman moni kansanedustajista sitten, kun me tästä asiasta äänestämme, näitä lausumaehdotuksia kannattaa. Edustaja Garedew nosti omassa puheenvuorossaan sen, että raskaus- ja perhemyönteistä ilmapiiriä tässä yhteiskunnassa tulisi edistää ja kehittää ja viedä eteenpäin. Nostitte myös kotihoidon tuen esille, ja olen teidän kanssanne samaa mieltä: toivon, että sitten kun tulevaisuudessa näitä asioita mietitään, niin sinne kotihoidon tukeenkin sitten satsataan. Mutta, edustaja Garedew, nyt me käymme keskustelua miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta, ja totta kai nämä asianmukaiset nostot ja ehdotetut muutokset, mitä on tuotu, ovat tarpeellisia, mutta vastaavatko nämä muutokset lopulta siihen ongelman laajuuteen riittävällä tavalla, mitä hallitus on aikaisemmilla lainsäädäntömuutoksilla tehnyt perhevapaaseen ja raskaussyrjintään liittyviin asioihin? Herra puhemies! Aina kun me kansanedustajat pidämme näitä puheenvuoroja, tässä edustaja Hännisenkin puheenvuorossa tulivat esille lapset ja nuoret, niin muistetaan katsoa tätä Väinö Aaltosen tekemää teosta, mikä puhemiehen yläpuolella on. Sen teoksen nimi on Tulevaisuus, ja siellä lapsi vilkuttaa meille kansanedustajille. Edustaja Hänninenkin ja edustaja Garedewkin, aina kun pidätte puheenvuoroja ja tämänkin hallituksen esityksiä puolustatte, niin muistakaa katsoa tuota lasta ja tulevaisuutta ja miettiä, menevätkö aina ne päätökset niin, että lasten ja nuorten tulevaisuus on turvattu. Rouva puhemies! Herra puhemiehen aikana aloitin tämän puheenvuoron ja rouvan puhemiehen aikana lopetan ja totean vain loppuun, että on se mahtavaa, että Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 2026. Syntyvyyskin saattaa lähteä jopa nousuun tämmöisillä voitoilla. — Kiitos.
Tuomas Kettunen
KESKOulun vaalipiiri