Mari Kaunistola
Mari Kaunistola
KOKSatakunnan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa puhemies! Tällä esityksellä on hyvin tärkeä ja kannatettava tavoite suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi: viranomaisten välisen tietojenvaihdon sujuvoittaminen rikosten torjumiseksi ja ehkäisemiseksi. Tässä esityksessä ehdotetaan esimerkiksi muutoksia, joilla voidaan tehostaa erityisesti työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan torjuntaa. Sujuva tiedonvaihto on viranomaisten välillä erityisen tärkeää, kun puhutaan vakavaan, järjestäytyneeseen ja usein myös kansainväliseen rikollisuuteen kiinnittyneistä henkilöistä. Tiedonvaihto ja sen sujuvuus voivat vaikuttaa keskeisesti esimerkiksi vankilaturvallisuuteen, joka on nyt jo meillä yliasutustilanteidenkin takia haastavassa tilanteessa. Tiedonvaihto voi mahdollistaa tärkeän informaation saamisen esimerkiksi vangin sijoittamista ajatellen. Tiedonvaihto on tärkeää, kun se toimii ajantasaisesti ja oikea-aikaisesti. Esitys onkin yksi tärkeä palanen siihen kokonaisuuteen, jonka avulla voimme puuttua tehokkaammin järjestäytyneen rikollisuuden vaikutus- ja toimintamahdollisuuksiin, oli ympäristö sitten minkälainen tahansa. Tällä kaudella on tehty useita lakimuutoksia niin rangaistusten kiristämiseen liittyen kuin katu- ja jengirikollisuuden sekä järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Tämä uudistus jatkaa tätä tärkeää linjaa.