Mikko Polvinen
Mikko Polvinen
KESKOulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Kilven nostot kirvoittivat vielä puheenvuoroon. Olen todellakin samaa mieltä, että kilpailu on hyvästä, kilpailua täytyy olla. Mutta entä jos sitä ei olekaan? Entä jos palveluntarjoajaa ei löydy kuin oligopolisoituneesta markkinasta, monopolisoituneesta markkinasta, joka repii siltä pieneltä kunnalta erityishinnat? Antavatko ne sinne hyvää, osaavaa palvelua verrattuna suurempiin kuntiin? Kuinka tämä kilpailu lopulta toteuttaa sitä tarkoitusta, mitä varten kilpailu onkaan? Kilpailussahan on tarkoitus, että verorahoille tulee paremmin vastinetta ja korruptiota kitketään ja markkinoiden elinvoimaisuudesta huolehditaan. Parasta markkinoiden elinvoimaisuudesta huolehtimista esimerkiksi väljään asutuilla kunnilla olisi pitää niitä kuntia elinvoimaisina, että olisi mahdollisuus hankkia kilpailullisesti näitä palveluja. Eiväthän nämä in-house-yhtiöt ole syntyneet sen takia, että niillä vältettäisiin kilpailua, vaan sen takia, että olisi sellaista tarjontaa, mikä vastaa siihen palvelun kysyntään joko hinnallisesti tai sitten myöskin laadullisesti. Mutta edustaja Kilvelällä oli muutamia muitakin hyviä pointteja, muun muassa se, että hankintaosaamista kunnat eivät ole hankkineet aikanaan tarpeeksi. Kunnat eivät ole huomanneet sitä, mitä yrityksissä aikanaan, että lopulta puolet varoista menee hankintojen ja ostojen kautta, ja sillä toiminnalla olisi voitu Suomessa paremmin kehittää kuntien yhteistyökumppaneitten osaamista ja luoda jopa sellaista yritystoimintaa, mitä oltaisiin voitu tehdä vientiinkin saakka. Tässä asiassa olen samaa mieltä, että hankintaosaaminen on laahannut. Nyt pienempien kuntien tietenkin on varsinkin tässä taloudellisessa tilanteessa haasteellisempaa ruveta hankkimaan niitä hankintaosaajia, joista on Suomessa kuitenkin pula siellä ja täällä. Sekin, että tässä lakiesityksessä pyritään läpinäkyvyyteen, on hyvä asia. Täällä kuntien hankintapuolella on ollut paljon sitä puhetta, että piiri pieni saattaa vähän siinä pyöriä ja hankintojen osalta toimijat eivät koe, että olisi tasapuolisuutta ja reiluutta, vaikka se oikeasti olisikin niin. Sitä ei olla kuitenkaan velvoitettu osoittamaan, joten siinä mielessä tämä läpinäkyvyyden elementin tuominen on sinänsä tervetullutta. Tuli vielä mieleen sanoa kuitenkin se, että jos jossain muussa maassa, vaikka Pohjoismaissa, olisi tällainen lakiesitys, mitä näin paljon vastustetaan ministeriöitten osalta ja lausujien osalta ja täällä eduskunnassakin, niin jos heidän parlamentissaan olisi sama tilanne, toisiko ministeri lopulta tämmöistä lakiesitystä edes päätettäväksi? Miten vastustettuja lakeja lopulta näihin parlamentteihin tuodaan, se minua jopa tässä kiinnostaa. — Kiitoksia.