Lotta Hamari
Lotta Hamari
SDPPirkanmaan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Jatkan vielä hiukan näitä vastalauseen 1 mukaisia muutoksia ja niiden läpikäyntiä. Toki niistä osa on tässä kyllä tullutkin esimerkiksi edustaja Lylyn puheenvuorossa. Tosiaan siitä 10 prosentin omistusrajasta luopumisen lisäksi ehdotetaan, että ulosmyyntiraja nostettaisiin EU:n sallimaan 20 prosenttiin ilman euromääräistä kattoa. Tosiaan se raja on nyt jo Suomessa melko alhainen, poikkeuksellisen alhainen, eli 5 prosenttia liikevaihdosta ja 500 000 euroa vuodessa. Yhdessä tämän 10 prosentin omistusvaatimuksen kanssa nämä johtavat siihen, että esimerkiksi osalta hyvinvointialueiden keskeisiä palveluntuottajia menee edes mahdollisuus osallistua kilpailutuksiin, joten siinä ei kyllä kertakaikkisesti ole järkeä. Esimerkiksi yliopistosairaaloiden yhteyteen sijoittuvia, ympärivuorokautiseen valmiuteen ja erityisosaamiseen perustuvia labrapalveluita ei ole kattavasti tai lainkaan saatavilla kilpailluilta markkinoilta. Kilpailu on hyvä, kyllä, mutta jos niitä ei ole saatavilla markkinoilta, niin tässä ei kyllä ole järkeä. Tilanne aiheuttaisi asiantuntija-arvioiden mukaan vakavia ongelmia erityisesti syöpätautien diagnostiikassa ja hoidossa, joissa patologian, hematologian ja syöpägenetiikan palvelut on keskitetty vähäisten asiantuntijaresurssien takia. Sitten yksi asia, mitä ei vielä ole tullut esille, on palvelun käyttäjän asema. Hankintalain pykälistä palveluiden käyttäjien asemaa korostetaan vain sosiaali‑ ja terveyspalveluita koskevan, nyt kumottavaksi esitettävän 12 luvun 108 §:ssä. Sosiaali‑ ja terveysvaliokunta ehdotti, että hankintalain 108 §:n sääntely säilytettäisiin hankintalaissa siltä osin kuin se ei ole päällekkäistä muun sääntelyn kanssa. Pidämme tätä erittäin tärkeänä ja esitämme myös tätä muutosta tässä vastalauseessamme. Nyt kun tässä luettelonomaisesti kävin näitä läpi, niin jatkan vielä hieman, kun aikaa on. Eli elinkeinoyhtiöt, matkailuyhtiöt, kirjasto, jätehuolto, CSC-poikkeus, yliopistojen digialustat — tässä on niin paljon asioita, mitkä haluaisivat itselleen poikkeusta tähän lakiin ja varsinkin siihen 10 prosentin omistusvaatimukseen. Osalle myönnettiin poikkeus, osalle ei myönnetä poikkeusta. Sen lisäksi on tulossa tämä EU-direktiivi nyt kesällä, ja oltaisiin voitu katsoa tätä kokonaisuutta, mitä nyt ei tehdä, ja sen lisäksi tulevat nämä valtavat kustannukset, joissa voi jopa 14 vuotta olla se takaisinmaksuaika. Eli tässä on paljon ongelmia. Vaikka siellä on hyviä asioita, niin ne ongelmat ovat niin paljon suurempia, että ehdottomasti pitäisi meidän vastalauseen 1 mukaiset muutosehdotukset ottaa huomioon.

Lotta Hamari — 02.06.2026 | Paljon Puhetta