Anne Rintamäki
Anne Rintamäki
PSVaasan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintöön on jätetty vain yksi vastalause vihreiden toimesta. Vastalause vastustaa takseilta edellytettäviä kilpiä sekä taksamittareita. Syyksi tälle vastustamiselle ilmoitetaan esimerkiksi se, että ne vaikeuttavat alalle tuloa ja todennäköisesti nostavat taksikyytien hintoja. Tähän haluan ottaa kiinni. Taksialalle tulo on toden totta ollutkin nykylainsäädännöllä aivan liian helppoa. Kynnys on ollut liian matalalla heille, joilta puuttuu niin paikallistuntemus kuin kielitaitokin. Äärimmäisen kamalana bonuksena olemme saaneet ulkomaalaistaustaisista taksikuskeista johtuvat kasvavat seksuaalirikostilastot, jotka ovat syöneet koko taksialan luotettavuutta, ja tämä ongelma on suurin täällä pääkaupunkiseudulla. Vihreät nostavatkin esiin juurikin sen, että suurissa kaupungeissa taksien hinnat ovat laskeneet keskimäärin 25 prosenttia. Jokainen voi tykönään miettiä, kuittaako tämä hintojen alentuminen palvelun laadun heikentymisen sekä nämä rikokset. Itse olen kyllä valmis maksamaan sellaisesta kuskista muutaman euron enemmänkin, jonka kanssa pystyn kommunikoimaan suomeksi ja joka osaa viedä minut oikeaan osoitteeseen ilman, että joudun opastamaan takapenkiltä. Ja vaikka luonto näillä ikävuosilla jo suojeleekin, mediassa olleet jutut mamukuljettajien tekemistä rikoksista kieltämättä muistuvat mieleen etenkin silloin kun täällä pääkaupunkiseudulla on kyytiä vailla ja kun esimerkiksi Helsingin rautatieaseman tolpalta ei juurikaan Mattia tai Pekkaa löydy muuta kuin hyvällä tuurilla. Arvoisa puhemies! Pakko kyllä ihmetellä, mikä keskustalaisen Bernerin sai aikoinaan härkäpäisesti ajamaan nykylainsäädäntöä, jota tässä nyt pyrimme korjaamaan. No, tiedämme julkisuudesta toki, että kansainvälistä lobbausta oli laajamittaisesti takana. Luojan kiitos meillä on nyt sellainen liikenne- ja viestintäministeri kuin Lulu Ranne, joka ei ole altis näille lobbareille. Hienosti on pysynyt selkä suorassa, ja hyvä esitys on saatu pöytään. — Kiitos.