Mikko Polvinen
Mikko Polvinen
KESKOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tämä taksilain uudistus on tärkeä. Näin ensimmäisen kauden edustajana huomaa, että aika pitkään menee, kun lakeja päästään korjaamaan, mutta tämäkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mietintöön vastalauseen jättivät vihreät, jotka esittivät tulossa olevista pakollisista taksamittareista ja taksikilvistä luopumista. Itsellä kävi tuossa vahinko silloin ihan alkuaikoina, kun menin Helsingissä taksiin. Se taisi olla taksitolpalla vähän pimeämpi taksi, kun kuski ei osannut suomea ja kirjoitteli siihen navigaattoriinsa joitakin sellaisia kirjaimia, mitkä itsellekään eivät ole kovin totta, ja siinä sitten yhdessä matkusteltiin, ja koetin neuvoa, mistä voitaisiin mennä, ja rahastuksenkin kanssa oli omia haasteita, ja kuitin saaminen se vasta vaikeata olikin. Jos taksissa olisi ollut värilliset kilvet, joilla tunnistetaan, että se on laillinen taksi, niin näin ei olisi käynyt. Ja toinen asia on, että näitten kilpien väärentämisestä kyllä äkkiä nykyisillä automaattisilla kilventunnistusjärjestelmillä kiinni jää. Siksi kannatan tätä uudistusta myöskin näitten taksikilpien osalta, jolloin kuluttaja tietää, minkälaiseen taksiin hyppää. Taksiliikennöijät ovat myöskin maininneet siitä, että tuolla taksissa istuessa myöskin taksamittarit ovat hyvät, ja varsinkin nämä tolpilla tapahtuneet lähes mellakoiksikin yltyneet tapaukset, joista on lehdissä luettu, ovat johtuneet paljonkin siitä, että siellä ei ole kaikilla taksamittareita ja tämä pimeä talous on siellä rehottanut. — Kyllä tässä paljon hyviä uudistuksia on meille tarjolla. Edelleen liian moni asiakkaista joutuu tilanteeseen, jossa hinnasto ei ole näkyvissä ollut tai hinta muuttuu matkan aikana ilman perustetta. Vastuu hintojen ilmoittamisesta ulotetaan nyt siis myös kuljettajalle, ja laiminlyönneistä voidaan määrätä liikennevirhemaksu. Kielletty hinnoittelu ilman taksamittaria johtaa jopa 3 000 euron seuraamukseen. Taksamittaripakko varmistaa, että kaikki muuttuvahintaiset matkat perustuvat luotettavaan mittaustietoon. Tämän katsotaan suojaavan kuluttajaa ja tukevan valvontaa. Tämä on varmasti ihan totta. Tässähän olisi voinut olla mahdollisuutena se, että näihin sovelluksiin oltaisiin luotettu enemmän, mutta se ei vielä ole aivan tätä päivää, koska kaikilla näitä sovelluksia ei ole. Voi olla, että juuri he, joilla näitä sovelluksia ei ole, voivat olla kaikista alttiimpia myöskin taksihuijauksille, joten siinä mielessä tämä taksamittarin laittaminen taksiin lopulta on hyvä asia. Tämä harmaan talouden torjunta on yksi uudistuksen keskeisistä tavoitteista. Verohallinnon tehovalvonnassa on toistuvasti paljastunut merkittäviä määriä kirjaamattomia tuloja ja pimeitä ajoja, joihin nykyinen lainsäädäntö ei ole riittävästi pystynyt puuttumaan. Kun taksimatkojen tiedot jatkossa kerätään yhdenmukaisesti ja automaattisesti, valvonta tehostuu ja rehelliset toimijat pääsevät ansaittuun asemaansa. Esityksen tavoitteena valitettavasti ei ole edes palauttaa taksipalveluja maaseudulle. Tässä tulemme jälleen kysymykseen, miksi kukaan ei pidä maaseudun puolta, kun lakiuudistuksia ja näitä valmisteluja tehdään. Kuinka tässä näin kävi? Hallitusohjelmaan on kirjattuna, että toteutetaan lainsäädäntöhanke, jolla edistetään taksien saatavuutta, huomioidaan eri asiakasryhmät koko maassa, tehostetaan taksiliikenteen valvontaa ja kitketään harmaata taloutta. Mutta ei tässä lakiuudistuksessa maaseutua ole huomioitu, joten tätä lainsäädäntötyötä vielä riittää tulevaisuudessakin. — Kiitoksia.