Pia Sillanpää
Pia Sillanpää
PSVaasan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Täytyy tässä alkuun kommentoida muutamalle edelliselle puhujalle, että kun te mainitsitte, että perussuomalaiset olivat Sipilän hallituksessa mukana tekemässä tätä Bernerin taksilakiuudistusta, ja moititte sitä, niin miksi ette edellisessä hallituksessa korjanneet tätä Bernerin taksilakia jo sitten, vaan jätitte seuraavalle hallitukselle nämä korjaustoimet, ja nyt me todellakin korjaamme tämän. Taksilain uudistuksessa on tarkoitus muuttaa useita asioita liittyen lupiin, koulutukseen ja valvontaan. Se, mikä kuitenkin näkyy tavalliselle suomalaiselle ja erityisesti suomalaisille naisille, on taksialan turvallisuus. Vielä ennen vuotta 2018 moni suomalainen nainen valitsi taksikyydin kotiin illanvieton päätteeksi, koska pystyi luottamaan siihen, että pääsee turvallisesti kotiin ja kohtuullisella maksulla. Lakimuutoksen myötä tilanne kuitenkin muuttui hyvin radikaalisti. Siksi tässä nykyisessä taksilain uudistuksessa onkin kyse erityisesti siitä, että jokainen nainen voisi jatkossa ottaa taksin ilman pelkoa ja ettei yksikään nainen joutuisi tulevaisuudessa enää ryöstetyksi taksinkuljettajan toimesta tai seksuaaliväkivallan uhriksi. Arvoisa puhemies! Vuoden 2018 taksiuudistuksen jälkeen alalla tapahtui paljon muutoksia. Kilpailu lisääntyi, ja hinnat tulivat asiakkaille monin paikoin edullisemmiksi, mutta samalla sääntelyä purettiin sellaisilla tavoilla, jotka lopulta vain heikensivät ihmisten luottamusta koko taksialaan. Yhtäkkiä valvonta vaikeutui, kuljettajien osaamisessa alkoi näkyä suuria eroja ja asiakkaiden oli entistä vaikeampi tietää, kuka heitä oikein kuljettaa ja onko heillä yhteistä kieltä asiointiin. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea tapauksista, joissa taksinkuljettaja on syyllistynyt vakaviin rikoksiin, kuten seksuaalirikoksiin. Jotkut taksinkuljettajat ovat toimineet näin todella suunnitelmallisestikin. On otettu kyytiin naisia illanviettojen jälkeen, ajettu syrjäseudulle ja raiskattu väkivaltaisesti. Jokainen tällainen tapaus on liikaa. Vaikka tiedämme, että suurin osa taksinkuljettajista tekee työnsä rehellisesti ja hyvällä ammattitaidolla, jokainen vakava rikos vaikuttaa koko alan luottamukseen. Se saa suomalaiset pohtimaan, uskaltavatko he tilata taksia, koska eivät tiedä, pääsevätkö he turvallisesti kotiin. Kaikki nimittäin eivät ole päässeet. Arvoisa puhemies! Tämä tilanne koskettaa erityisesti suomalaisia naisia. Moni nainen on saattanut pitää taksikyydin ajan sijaintitietoja päällä läheiselle, puhua matkan aikana puhelimessa tai tehdä muita toimia varmuuden vuoksi, ettei mitään sattuisi matkan aikana. Eikä tämän näin pitäisi olla. Jokaisen pitäisi päästä turvallisesti kotiin taksilla ilman, että joutuu olemaan varuillaan tai tekemään joitain erityisjärjestelyitä. Taksin pitäisi olla palvelua, josta maksetaan juuri siksi, että päästään helposti ja turvallisesti kotiin. Luottamuksen puute taksialaan on näkynyt mielestäni esimerkiksi siinä, että Suomeen on syntynyt yrityksiä, jotka tarjoavat taksikuljetuksia vain naisille, ja näissä yrityksissä on vain ja ainoastaan naiskuljettajia. Nämä yritykset eivät ole syntyneet tyhjästä. Ne ovat syntyneet siksi, että taksialan markkinoilla on ollut kysyntää sellaiselle kuljetuspalvelulle, jossa nainen voi aidosti kokea olonsa turvalliseksi matkan alusta sinne kotiin asti. Jokainen voisikin pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä tämä kertoo nykytilanteesta. Onko mukamas normaalia, että tarvitsemme näitä naisille suunnattuja erityisiä kuljetuspalveluita, jotta naiset voivat kokea olevansa turvassa taksissa? Minun mielestäni ei ole. Tavoitteena pitäisi olla se, että tulevaisuudessa jokainen laillinen taksi on Suomessa turvallinen ja että jokainen asiakas voisi luottaa taksinkuljettajaan riippumatta siitä, onko kuljettaja nainen vai mies. Eli ei turvallisuuden pitäisi olla mikään erikoispalvelu vaan vähimmäisvaatimus. Arvoisa puhemies! Siksi me tarvitsemme taksilain uudistusta. Meidän täytyy tarkastaa kuljettajien taustat paremmin ja huomioida lupaharkinnassa mahdolliset väkivalta- ja seksuaalirikokset. On selvää, että kuljettajien koulutusta pitää lisätä ja tehostaa ylipäätään koko alan valvontaa. Samalla teemme tärkeän työn kaikkien rehellisten taksiyrittäjien ja kuljettajien eteen, joiden maine on kärsinyt epärehellisten ja vastuuttomien kuljettajien vuoksi. Tulevaisuudessa haluan luottaa siihen, että taksilla pääsee jälleen turvallisesti kotiin.

Pia Sillanpää — 02.06.2026 | Paljon Puhetta