Krista Mikkonen
Krista Mikkonen
VIHRSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Olin tässä talossa, kun Sipilän hallituksen taksilain merkittävät muutokset tehtiin, ja en niitä kannattanut. On hyvä, että nyt jo viime hallitus korjasi ja tämä hallitus korjaa tuolloin tehtyjä virheitä. Tuolloin, siis Sipilän hallituksen aikana, perussuomalaiset ja kokoomushan kannattivat sitä lakiesitystä, ja siinä mielessä ehkä sekin on hyvä tässä ääneen sanoa. Todella hyvä, että tätä nyt korjataan, ja on tärkeää, että tähän saadaan näitä muutoksia, jotta taksialan luottamusta voidaan lisätä, jotta nimenomaan voidaan varmistaa turvalliset taksimatkat ihan kaikille ja myös sitä osaamista kuljettajille, jos mietitään vaikka erityisryhmiä ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta taksin mittarivaatimus ja värillisten kilpien vaatimus, jotka tähän on tuotu: Kuten edustaja Harjanne tuossa edellä kertoi, valiokunnassakaan tätä asiaa käsitellessä ei noussut esiin, että nämä olisivat juuri niitä tarpeellisia toimia vaan päinvastoin. Esimerkiksi talousvaliokunta on varoittanut siitä, että tämän myötä saatavuus voi heikentyä ja hinnat nousta, koska tämä vaikeuttaa alalle pääsyä, etenkin pienten yrittäjien alalle pääsyä, ja lisää byrokratiaa. Todellakin yksi haitta, joka tuosta aikoinaan tehdystä taksilain muutoksesta myös syntyi, oli se, että käytännössä kaupunkien ulkopuolella on hyvin vaikea saada taksia. Taksien saatavuus on heikentynyt merkittävästi, jos mennään isojen kaupunkien ulkopuolelle. Siinä mielessä sitä, kun nyt sitten vaikeutetaan esimerkiksi alalle pääsyä tai sitä, että meillä voisi olla osa-aikaisesti tai muun ammatin sivussa taksiyrittäjänä toimijuutta, nyt nämä vaatimukset, mitä liittyy näihin mittareihin ja värillisiin kilpiin, heikentävät. Siinä mielessä muutoin tämä esitys on mielestämme hyvä mutta nämä vaatimukset eivät ole tarpeellisia. Siksi kannatankin tuota aiemmin edustaja Harjanteen tekemää vastalauseen mukaista ehdotusta.

Krista Mikkonen — 02.06.2026 | Paljon Puhetta