Pia Sillanpää
Pia Sillanpää
PSVaasan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomalaisessa yhteiskunnassa eläinten hyvinvointi on erittäin tärkeä arvo. On selvää, että tuotantoeläimiä täytyy kohdella vastuullisesti ja niiden hyvinvoinnista tulee huolehtia elinkaaren alusta loppuun. Tähän liittyy myös porsaiden kastraatio, joka on tutkimusten mukaan kivulias toimenpide, jos toimenpiteessä ei ole asianmukaista kivunlievitystä. Siksi onkin hyvin tärkeää, että lainsäädäntö velvoittaa tiloja kivunlievityksen käyttöön ja että sen toteuttamiseen on riittävät mahdollisuudet kaikilla tiloilla. Samalla meidän täytyy todeta ääneen, että kotimainen ruuantuotanto toimii tällä hetkellä monien paineiden alaisena. Tilanne on monin paikoin vaikea. Tuotantokustannukset ovat nousseet, markkinat ovat kansainvälisesti hyvin kilpailtuja, ja tuottajien kannattavuus on monilla aloilla heikko. Siksi meidän täytyy jatkuvasti arvioida, miten lainsäädäntö vaikuttaa sekä eläinten hyvinvointiin että maatilojen toimintaan. Tasapainoilu kaikkien seikkojen kesken voi olla toisinaan hyvin haastavaakin. Arvoisa puhemies! Tehdyn selvitystyön myötä on noussut esille huoli siitä, että yksin Suomessa toteutettava kastraatiokielto voisi aiheuttaa suuria kustannuksia koko sianlihaketjulle. Siinä tapauksessa vaikutukset ulottuisivat alkutuotannosta teollisuuteen ja vientiin asti. Siksi meidän on mielestäni pakko pohtia myös sitä, minkälaisia seurauksia tämänkaltaisella ratkaisulla olisi suomalaisen ruuantuotannon kilpailukyvylle ja kotimaisen tuotannon jatkuvuudelle. Tässä on kyse myös huoltovarmuudesta. On tärkeää, että jos Suomeen tulisi yllättävä poikkeustila, pystymme silloinkin tuottamaan mahdollisimman suuren osan ruuasta kotimaisesti. Se edellyttää sitä, että maataloudella ja koko elintarvikeketjulla täytyy olla edellytykset toimia kannattavasti myös tulevaisuudessa. Me emme esimerkiksi voi sallia sellaista tilannetta, jossa tuotanto siirtyisi enemmän ulkomaille. Siinä tapauksessa kyse ei olisi vaikutuksista yksittäisiin maatiloihin vaan myös kansalliseen ruokaturvaan. Toisaalta meidän pitää huolehtia myös siitä, että kehitämme edelleen ja tulevaisuudessa toimenpiteitä eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomalaisen eläintuotannon vahvuus on tähänkin asti ollut korkea hyvinvoinnin taso ja halu kehittää erilaisia tuotantotapoja, jotka perustuvat tutkittuun tietoon. Suomessa ollaankin monilla osa-alueilla paremmassa tilanteessa eläinten hyvinvoinnin suhteen kuin muissa maissa, ja työtä, tutkimusta ja kehitystä meidän täytyy edelleen jatkaa. Arvoisa puhemies! Itse en ainakaan halua asettaa vastakkain eläinten hyvinvointia kotimaisen ruuantuotannon kanssa. Tavoitteena tulisi olla sellainen ratkaisu, jossa molemmat näkökulmat huomioidaan mahdollisimman hyvin. Meidän täytyy huolehtia eläinten hyvinvoinnin lisäksi siitä, että suomalaisella maataloudella on toimintaedellytykset toimia tulevaisuudessakin ja että ruuantuotanto ja huoltovarmuus on turvattu. — Kiitos.