Arvoisa puhemies! Esittelen seuraavaksi maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön eläinten hyvinvoinnista annetun lain sekä eläinten lääkitsemisestä annetun lain muuttamisesta. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä vähäisin muutoksin. Käsittelyn aikana valiokunta kuuli laajasti asiantuntijoita viranomaisista, tutkimuslaitoksista, eläinlääkärikunnasta, tuottajajärjestöistä, elintarviketeollisuudesta sekä eläinsuojelujärjestöistä. Keskustelu oli perusteellista ja osoitti, että kyse on yhtä aikaa eläinten hyvinvointiin, kotimaiseen ruuantuotantoon, huoltovarmuuteen ja kansainväliseen kilpailukykyyn liittyvästä kokonaisuudesta. Valiokunta pitää tärkeänä todeta aivan selkeästi, että porsaiden kirurginen kastraatio on eläimelle kivulias toimenpide. Vaikka kipua voidaan vähentää, kaikkea kipua ei nykyisin käytettävillä menetelmillä voida poistaa. Tästä syystä eläinten hyvinvoinnin jatkuva parantaminen on ollut valiokunnan työn keskeinen lähtökohta. Suomi on jo pitkään ollut eläinten hyvinvoinnin edelläkävijä Euroopassa. Suomessa porsaat kasvatetaan pitkähäntäisinä, vaikka monissa muissa maissa saparoiden typistys on edelleen yleistä. Suomessa on myös rajoitettu ritilälattioiden käyttöä ja edistetty virikkeellisempiä kasvatusolosuhteita. Nämä ratkaisut osoittavat, että eläinten hyvinvointia voidaan parantaa määrätietoisella lainsäädännöllä ja koko tuotantoketjun yhteistyöllä. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä sitä, että porsaiden kivunlievitystä vahvistetaan edelleen. Tulehduskipulääkitys on jo nykyisin pakollinen kastraation yhteydessä, ja vuodesta 2027 alkaen myös paikallispuudutus tulee pakolliseksi. Valiokunta korostaa, että kivunlievityksestä on huolehdittava parhaalla mahdollisella tavalla uusimpaan tutkimustietoon nojautuen. Samalla valiokunta pitää tärkeänä sitä, että puudutuksen käyttö toteutetaan asianmukaisesti ja turvallisesti. Puudutuksen saa antaa vain koulutettu henkilö, ja toimintaan liittyvät lääkitsemissuunnitelmat sekä eläinlääkärin valvonta muodostavat tärkeän osan eläinten hyvinvoinnin varmistamisesta. Valiokunta käsitteli perusteellisesti myös vaihtoehtoja kirurgiselle kastraatiolle. Erityisesti immunokastraatio nähtiin eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta lupaavana vaihtoehtona tulevaisuudessa. Myös tutkimus täyskarjukasvatuksesta ja karjunhajun tunnistamisesta etenee Suomessa parhaillaan. Valiokunta katsoo, että eläinten hyvinvointia tulee kehittää pitkäjänteisesti tutkimukseen perustuen ja tavalla, joka on käytännössä toteuttamiskelpoinen. Samalla on tunnistettava suomalaisen sianlihan tuotannon toimintaympäristö. Suomalainen tuotanto toimii EU:n sisämarkkinoilla, jossa kilpailu on kovaa ja tuotantokustannukset Suomessa jo nykyisin korkeammat moniin muihin kilpailijamaihin verraten. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yksipuolinen kansallinen kastraatiokielto voisi aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia suomalaiselle tuotantoketjulle ja heikentää alan kilpailukykyä tilanteessa, jossa vastaavaa sääntelyä ei ole muualla Euroopassa. Tämän vuoksi valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi vaikuttaa aktiivisesti yhteisen eurooppalaisen ratkaisun aikaansaamiseksi. Valiokunta korostaa, että eläinten hyvinvoinnin edistäminen ei saa pysähtyä tähän, päinvastoin. Tarvitsemme lisää tutkimusta, uusia menetelmiä ja markkinaehtoisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat eläinten entistä paremman hyvinvoinnin ilman, että kotimainen tuotanto siirtyy maihin, joissa eläinten suojelun taso on heikompi. Suomalaiset kuluttajat arvostavat korkeaa eläinten hyvinvoinnin tasoa, ja tämä on myös suomalaisen ruuantuotannon vahvuus. Valiokunta pitää tärkeänä, että tätä vahvuutta kehitetään edelleen yhteistyössä tuottajien, teollisuuden, tutkijoiden, eläinlääkäreiden ja eläinsuojelutoimijoiden kanssa. Näillä perusteilla maa- ja metsätalousvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset valiokunnan tekemillä vähäisillä muutoksilla sekä hylkää lakialoitteen 27/2024. Valiokunta ei ollut yksimielinen, vaan SDP jätti oman vastalauseensa ja vasemmistoliitto ja vihreät yhdessä omansa. — Kiitos.
Ritva Elomaa
PSVarsinais-Suomen vaalipiiri