Pauli Kiuru
Pauli Kiuru
KOKPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Kiitos oikeusministeri Merelle jälleen kerran hyvin tehdystä työstä. Vaarallisten rikollisten paikka ei ole vapaudessa. Suomessa on kuitenkin tällä hetkellä ollut varsin erikoinen tilanne vuodesta 2024 saakka, kun yhä useampi rikollinen on jouduttu päästämään vapaalle jalalle odottamaan tuomiota. No, mitä tekevät rikoksesta epäillyt? Käyttävät tietysti tilaisuutta hyväkseen ja katoavat ulkomaille teille tietämättömille. [Ben Zyskowicz: Ja tekevät uusia rikoksia!] — Ja tekevät uusia rikoksia. Otanpa tässä, edustaja Zyskowicz, muutaman esimerkin teidän pyynnöstänne ja ehdotuksestanne ja kannustuksestanne. Porvoolainen huumeparoni herra Björkendahl päästettiin vuonna 25 vapauteen odottamaan tuomiotaan. Hän sai 10 vuoden tuomion murhan yrityksestä, mutta, kuinka ollakaan, ehti siirtyä ulkomaille, ja herra Björkendahl on Europolin etsityimpien rikollisten listalla tällä hetkellä. Toinen esimerkki: Porilainen herra Kivistö tappoi teloitustyylillä 15-vuotiaan pojan vuonna 2023. Kivistö vangittiin, mutta hän pääsi korkeimman oikeuden linjauksen myötä vapaaksi odottamaan tuomiotaan. Kuten Zyskowicz vähän viittasi tässä siihen, mitä tapahtuu sillä aikaa, tuomiota odottaessaan herra Kivistö teki esimerkiksi pahoinpitelyn, huumausainerikoksia, laittomia uhkauksia ja muita vahingontekoja. Aiemmin Suomessa oli mahdollista pitää kaikkein vakavimmista rikoksista eli niin sanotuista ylitörkeistä rikoksista epäillyt vangittuna jo pelkästään epäillyn rikoksen vakavuuden perusteella. Täten esimerkiksi murhasta epäilty pysyi vangittuna pääkäsittelyyn asti. Ja kuten tässä on käynyt ilmi tämä vuoden 24 päätös, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön perustuen pelkästään epäillyn rikoksen vakavuudella ei voi perustella vangittuna pitämistä ennen tuomiota. Näin korkein oikeus linjasi. No, kuten nämä ongelmat ovat tässä tulleet ilmi, niin nyt pakkokeinolakiin tehdään tarvittavat, ymmärrettävät ja perustellut muutokset: poistetaan tuomioistuinkäytännön valossa ongelmallinen kohta ja lisätään vangitsemisen edellytyksiin uusi turvallisuusperuste. Sitä voitaisiin siis soveltaa ylitörkeissä rikoksissa, kun epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella olisi syytä epäillä, että hän aiheuttaisi vaaraa jonkun hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Arvoisa puhemies! Pidän näitä esityksiä erittäin kannatettavina, ymmärrettävinä ja suotavina. Kiitos, ministeri Meri, asian edistämisestä.