Pihla Keto-Huovinen
Pihla Keto-Huovinen
KOKUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies, ministeri! Marraskuussa 2025 uutisoitiin murhan yrityksestä ja törkeistä huumausainerikoksista tuomitun rikollisen Carl Björkendahlin kadonneen. Björkendahl oli vapautettuna tutkintavankeudesta odottamassa tuomiota, sillä keväällä 2024 annetun korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun perusteella rikoksesta epäiltyä ei enää voida pitää vangittuna pelkästään rikoksen vakavuuden perusteella. Pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksista todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Tällaisia niin sanottuja ylitörkeitä rikoksia ovat esimerkiksi murha, tappo ja törkeä raiskaus. Tähän saakka näistä rikoksista epäilty on voitu pidättää jo pelkästään sen perusteella, että kyseessä on niin sanottu ylitörkeä rikos, joka ylittää tietyn vakavuusasteen. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2024:20 mukaan mainittu pakkokeinolain säännös on ristiriidassa perustuslain kanssa. Ylitörkeistä rikoksista epäiltyjä ei voitu siis enää vangita pelkästään rikoksen vakavuuden perusteella. Ratkaisun mukaan vangitseminen edellyttää aina jonkin pakkokeinolaissa määritellyn erityisen edellytyksen käsilläoloa, kuten perusteltu epäily epäillyn pakenemisesta tai todistusaineiston kätkemisestä tai rikosten tekemisen jatkamisesta. Tällaisia syitä tuomioistuin ei edellä mainitussa Björkendahlin tapauksessa katsonut olevan, vaikka tuomittu oli järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen ja hän on tehnyt paljon vakavia rikoksia. Hänen nykyisen toimintansa perusteella on pidettävä mahdollisena, jopa todennäköisenä, että hän jatkaa rikollista toimintaansa. Ratkaisu johti mielestäni käytännössä täysin kestämättömiin tilanteisiin, kun yhä useampi ylitörkeistä rikoksista epäilty on jouduttu päästämään vapaaksi odottamaan tuomiota, ja valitettavasti osa heistä on jatkanut rikollista toimintaa tai paennut ulkomaille vältelläkseen tuomiotaan. Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys, jonka tavoitteena on selkeyttää ylitörkeistä rikoksista epäiltyjen vangitsemisen edellytyksiä, on todellakin tärkeä ja kaivattu muutos. Olen jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä jo aiemmin vaatinut esityksessä ehdotettuja muutoksia, jotta kaikkein vakavimmista rikoksista epäillyt eivät voi aiheuttaa vaaraa muille tai vaikeuttaa oikeuden toteutumista. Lainsäädännön on turvattava sekä oikeusprosessin toteutuminen että ihmisten turvallisuus. Lisäksi on tärkeää, että ratkaisu ei johda siihen, että rikosprosessiketjun eri toimijoiden työmäärät kasvavat, esimerkiksi kun poliisi joutuu tekemään paljon töitä löytääkseen pakoilevat henkilöt, vangittujen kantelut vangitsemisen jatkamisesta ovat lisääntyneet ja tuomioistuinten pitkien käsittelyaikojen ongelma korostunut entisestään. Esityksessä ehdotetaan poistettavaksi tuomioistuinkäytännössä ongelmalliseksi osoittautunut kohta ja otettavan käyttöön turvallisuusperuste, joka mahdollistaa vangitsemisen erityisen vakavissa rikoksissa, jos epäilty voi olla vaaraksi muille. Samalla korostetaan, että rikoksen vakavuus ja odotettavissa olevan rangaistuksen pituus säilyvät keskeisinä vangitsemisen perusteina ja vakavimmissa rikoksissa ne voivat itsessään muodostaa vahvan perusteen. Vangitseminen ei tietenkään saa olla mielivaltaista, eikä se sitä ole aiemminkaan ollut. Myös ylitörkeiden rikosten osalta on huomioitu niin sanotut yleiset edellytykset kuin myös pakkokeinojen käyttöä rajoittavat yleiset periaatteet. Ylitörkeiden rikosten osalta on siis aina arvioitu muun muassa sitä, ettei vangitseminen ole kohtuutonta, ja näin tehdään myös jatkossa. Arvoisa puhemies! Näiden muutosten tekeminen on tärkeää, jotta viranomaisilla on jatkossa paremmat mahdollisuudet pitää vakavien rikosten tekijät vangittuina silloin, kun se on välttämätöntä. Näin he eivät voi aiheuttaa vaaraa muille, eivät voi paeta oikeudenkäyntiä eivätkä voi myöskään vältellä rikoksesta seuraavaa rangaistusta. Kiitos hallitukselle ja oikeusministeri Merelle tämän tärkeän esityksen tuomisesta eduskuntaan. — Kiitos.