Hanna Sarkkinen
Hanna Sarkkinen
VASOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevan lain keskeinen sisältö on maasta poistamista koskevan oikeusturvan heikentäminen. Asiantuntijalausunnoissa on korostettu, että sääntelyn vaikeaselkoisuus, hallinto-oikeuksien sekä oikeusavun kasvava työmäärä voivat käytännössä heikentää yksilön mahdollisuuksia käyttää oikeussuojakeinoja tehokkaasti. Useat lausunnonantajat pitivät karkottamispäätöksen täytäntöönpanon mahdollistamista valitusprosessin aikana kohtuuttomana, koska tämä voi käytännössä johtaa siihen, että henkilö poistetaan maasta ennen kuin tuomioistuin on arvioinut päätöksen lainmukaisuuden. Erityisen kohtuuttomana pidettiin sitä, että oikeusturvakeinon käyttäminen voitaisiin tulkita moitittavaksi käytökseksi ja johtaa myöhemmin oleskeluluvan epäämiseen. Valiokunnan kuuleman yhdenvertaisuusvaltuutetun vaatimus oli, että jokaisen kielteisen oleskelulupapäätöksen yhteydessä tulisi tehdä ajantasainen maasta poistamista koskeva kokonaisharkinta. Arvoisa puhemies! Karkottamisessa on kyse maassa jo oleskeluluvalla asuneiden ihmisten maasta poistamisesta. Lakimuutos tulee siis koskemaan myös usein jo pidempään Suomessa asuneita ihmisiä, joilla saattaa olla perhettä, läheisiä ja työ- ja opiskelupaikka Suomessa. Oikeusturvan toteutuminen prosessin aikana onkin varmistettava. Edellä mainitulla perusteella kannatan edustaja Alametsän tekemää hylkäysehdotusta.