Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Tämä hallituksen esitys ja hallintovaliokunnan mietintö koskevat ulkomaalaislain ja rikoslain muutoksia, joiden keskeinen tavoite on vahvistaa yleistä järjestystä ja kansallista turvallisuutta. Tämä suunta on oikea. Hallintovaliokunta on käsitellyt esityksen huolellisesti. Siksi se on nyt entistäkin parempi. Arvoisa puhemies! Esityksessä on kolme hyvin keskeistä asiaa: Ensinnäkin, karkottamispäätösten täytäntöönpanoa nopeutetaan siten, että jatkossa karkottamispäätös voidaan panna täytäntöön 30 päivän kuluttua tiedoksisaannista, vaikka päätöksestä olisi valitettu. Valitus ei enää automaattisesti pysäytä toimeenpanoa, mutta tuomioistuimella säilyy mahdollisuus keskeyttää se. Toiseksi, tuodaan käytäntöön ennakollinen maahantulokielto, jonka avulla Suomeen pääsy voidaan estää jo ennakolta henkilöiltä, jotka aiheuttavat vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle, vaikka he oleskelisivat Suomen ulkopuolella. Kolmanneksi, estetään maasta poistumisen viivyttäminen uusilla oleskelulupahakemuksilla valitusprosessin aikana. Järjestelmän tarkoituksellinen kiertäminen ei enää ole mahdollista. Näin vahvistamme Suomen turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Tämä muutos on ollut välttämätön. Nykykäytännössä karkottamispäätöksen automaattinen lykkääntyminen on johtanut tilanteisiin, joissa laittomasti maassa oleskelevat henkilöt ovat voineet jäädä Suomeen jopa vuosiksi pelkästään prosessin vuoksi. Ääritapauksissa täytäntöönpano kestää pidempään kuin henkilö on koskaan oleskellut Suomessa laillisesti. Tämä heikentää koko järjestelmän uskottavuutta, ja ennen kaikkea se luo turvallisuusriskin silloin, kun kyse on rikoksiin syyllistyneistä tai muuten vakavaa vaaraa aiheuttavista henkilöistä. Samoin ennakollisen maahantulokiellon tarve perustuu viranomaisten käytännön havaintoihin. Turvallisuusuhkiin ei aina voida reagoida vasta rajalla tai vasta rikoksen jälkeen. Joissakin tilanteissa uhka on torjuttava ennalta. On myös tärkeää todeta selvästi, että nämä muutokset eivät koske kaikkia. Ne eivät koske hädässä Suomelta apua hakevia, maatamme ja sen lakeja kunnioittavia henkilöitä. Siten myös oikeusturva säilyy. Arvoisa puhemies! Tämä esitys parantaa turvallisuutta, koska se tekee järjestelmästä toimivan ja uskottavan. Se varmistaa, että vakavia uhkia ei siedetä vain hallinnollisten viiveiden vuoksi ja että viranomaisilla on käytössään ajantasaiset ja ennaltaehkäisevät keinot. Samalla suomalainen oikeusvaltio ei heikkene. Päätökset perustuvat lakiin, yksilölliseen harkintaan ja tuomioistuinten valvontaan. Perus- ja ihmisoikeudet, lapsen etu ja palauttamiskiellon periaate säilyvät. Tahdonkin korostaa, että turvallisuus ei ole oikeusvaltion vastakohta vaan sen edellytys. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Juha Hänninen
KOKOulun vaalipiiri