Arvoisa puhemies! Suomen ja EU:n turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan suunta on oikeusvaltion kannalta huolestuttava. Valitettavasti EU:n laaja muuttoliike ja turvapaikkauudistus eli niin sanottu pakti ja sen kansallinen toimeenpano ovat osa tätä kehityskulkua. Paktin kansallinen toimeenpano oltaisiin voitu kuitenkin tehdä myös perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Hallitus kuitenkin käyttää paktin jäsenmaille jättämää kansallista liikkumavaraa yksinomaan perus- ja ihmisoikeuksia heikentävään suuntaan. Useat lausunnonantajat ovat osoittaneet luonnosvaiheesta lähtien, että oikeusturvatakeiden heikennykset eivät tule tehostamaan prosesseja, päinvastoin. Toimeenpanolla tullaan toistamaan vuoden 2015 jälkeen tehdyt virheet, jolloin turvapaikkamenettelyn laatua heikennettiin nopeutta korostavilla tehostamistoimilla ja oikeusturvaa kaventamalla. Lopulta prosessin laadun heikentäminen ei edes välttämättä johda kokonaisprosessin nopeutumiseen. Muutokset tulevat lisäämään ihmisoikeusloukkausten riskiä. Oikeusavun rajaaminen lisää virheitä. Virheet kertautuvat ja kuormittavat lopulta oikeusistuimia. Lisäksi muun muassa vastaanottopalveluihin tehtävät rajaukset voivat näkyä varjoyhteiskunnan lieveilmiöinä sekä kuntien ja hyvinvointialueiden kustannusten lisääntymisenä. Edellä mainituista syistä kannatan edustaja Alametsän tekemiä lausumaehdotuksia.
Hanna Sarkkinen
VASOulun vaalipiiri