Arvoisa rouva puhemies! Meillä on käsittelyssä hallituksen esitys 45/2026 yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä koskevan direktiivin täytäntöönpanosta ja sen laittamisesta Suomessa direktiivin edellyttämälle vähimmäisehtotasolle. Tässä direktiivissä muutosehdotukset ovat kannatettavia ja siinä mielessä vievät oikeaan suuntaan näitä asioita. Ja kun meillä tässä on lähtökohtaisesti myöskin muita tasa-arvoon liittyviä esityksiä käsittelyssä, niin tämä muodostaa kokonaisuuden. Me olemme tässä käsittelyn aikana esittäneet, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan voitaisiin viedä asioita yksilön tasolla ja sitten myöskin työntekijöiden yhdistys voisi olla siinä asioiden kantajana ja tukemassa kyseisiä henkilöitä. Tämäntyyppisiä lakimuutoksia ehdotimme tuossa ykköskäsittelyssä. Ne eivät tuossa valitettavasti menneet läpi. Tästä syystä me ajattelemme niin, että tämä lakiesitys on kuitenkin semmoinen, että se kannattaa viedä eteenpäin mutta se jää kesken, ja me esitämme vastalauseen 1 mukaista lausumaehdotusta: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioita koskevien kanneaikojen yhdenmukaistamista ja arvioi lainsäädännössä annettuja edellytyksiä asioiden saattamiselle yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsittelyyn sekä käynnistää mahdollisen lainsäädäntöhankkeen tasa-arvolain kokonais- tai osittaisuudistuksen yhteydessä.” Tätä on koko oppositio kannattanut. Toivon mukaan tämmöinen lainsäädäntöesitys lähtee valmisteluun ja saamme sitä sitten seuraavassa vaiheessa käsitellä. — Kiitoksia.
Lauri Lyly
SDPPirkanmaan vaalipiiri