Arvoisa puhemies! Vielä aivan lyhyesti siitä, kun tässä keskustelussa on noussut aivan oikein esille se, että tällä uudistuksella keskeisesti pyritään tosiaan vaikuttamaan siihen, että vähän suuremmalla osakesijoitusten painolla pystytään niitä odotettavissa olevia tuottoja kasvattamaan. Totta kai tätä keskustelua seuraavat myöskin sitten voivat ajatella, että kun haetaan suurempaa tuottoa, niin onko kyseessä suurempi riski, ja näin tietysti yksittäisten sijoitusten osalta myös on. On todella tärkeää, että lainsäädäntö lähtee siitä, että samalla kun eläkevaroja sijoitetaan tuottavasti, ne sijoitetaan jatkossakin myös turvaavasti niin, että tämä, voi sanoa, keskeinen kansallisvarallisuutemme on kyllä hyvin hoidettu. Ennen kaikkea sitten, kun sijoitukset, jotka ovat huomattavan merkittäviä, tehdään hajautetusti niin toimialojen kuin erilaisten sijoitusinstrumenttien kuin myös vaikkapa valuutta-alueiden tai maantieteen osalta, kyllä voidaan ajatella, että tämä riski saadaan minimoitua ja todella päästään hyödyntämään näitä jo edellisessä puheenvuorossa kuvaamiani markkinatalouden tuomia mahdollisuuksia saada pääoma tuottamaan niin, että se tekee töitä puolestamme ja huolehtii siitä, että eläketurva on suomalaisilla kunnossa pitkälle tulevaisuuteen.
Heikki Autto
KOKLapin vaalipiiri