Kunnioitettu puhemies! Tämän esityksen pääasiallinen tavoite on julkisen talouden vahvistaminen ennen kaikkea eläkelaitosten sijoitustuottoja lisäämällä. Tämä tehdään siis käytännössä sijoitussääntelyä keventämällä, muun muassa osakepainoa kasvatetaan. Ajatus tässä on siis siitä, että näille sijoitustuotoille saadaan pidemmällä aikavälillä isompi tuotto, ja se totta kai vähentää painetta nostaa sitten näitä eläkemaksuja, ja tällöin saavutetaan myöskin sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus, että nämä uudet sukupolvet eivät joutuisi maksamaan isompia eläkemaksuja kuin aikaisemmat. Sitten tästä taloudesta, mikä on noussut esiin: Suomen talous on todellakin pitkästä aikaa nousussa, teollisuustuotanto on noussut vahvasti, ollaan saavutettu vuoden 2008 huipun taso, kauppa- ja palvelualalla on ollut vahvaa kasvua, kulutuskysyntä on kohentunut. Ennen kaikkea havaitaan se, että talouskasvu näyttää hyvin laaja-alaiselta. Usea talouden osa-alue siis kasvaa yhtä aikaa. Suomen taloudessa on käynnistymässä käänne. Täytyy vain saada lisää investointeja, luottamusta ja vientivetoista kasvua sekä työtä. Täytyy sanoa näin, että kun tutkailin tuossa Pohjois-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun investointihankkeita, mitä on putkessa tulossa, niin kyllä niitä on lukuisia, monia kymmeniä. Osa tietenkin toteutuu, osa ei välttämättä toteudu, mutta laaja-alaisesti näyttäisi siltä, että sieltä tulee huomattavan paljon investointeja ja sitä kautta myöskin kuntiin tuloja ja ihmisille töitä.
Ville Vähämäki
PSOulun vaalipiiri