Arvoisa rouva puhemies! Pahoittelen nyt niille, jotka haluaisivat ennättää katsomaan sitä ottelua, mutta nyt vielä kun harvoin pääsee aiheesta puhumaan. — Tässä kun tuli edustaja Junnilalta hyvin tämä jääkiekko, niin katsoin sitten ihan anekdoottina hieman, että formula ykkösillä on tavoitteena olla hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä, ja he käyttävät nyt sataprosenttisesti synteettistä polttoainetta. Toki päästöjä aiheutuu sitten, niin kuin monessa urheilulajissa, itse sen urheilun sinänsä sijaan siitä, kun siellä katsojia ja muita liikkuu. Mutta joo, hyvä, että kaikilla on tavoitteita. Edelleen jatkan tästä puurakentamisesta: Metsäbiotalouden tiedepaneelin tutkimuksen mukaan rakennettu ympäristö aiheuttaa tosiaan kolmanneksen kaikista Suomen päästöistä. Tässä heidän tutkimushankkeessaan on laadittu tämmöisiä skenaarioita, joissa puun käytön lisäämisellä rakentamisessa voisi vähentää rakennetun ympäristön vuosittaisia kokonaispäästöjä jopa reilusti yli kymmenen prosenttia verrattuna nykyiseen tasoon. Tiedepaneelin mukaan puurakentamisen lisäämisellä saavutettavat päästösäästöt ovat merkittävän suuruisia suhteessa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettyihin muihin päästövähennystoimiin — nyt puhutaan tietysti tästä pitkästä aikavälistä, mutta kaikki nämä liittyvät toisiinsa — ja puurakentamisen mahdollisuuksia ilmastopolitiikassa ei Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan ole otettu Suomessa vielä riittävän hyvin huomioon. Esimerkiksi Tanskassa rakennusten päästörajojen kiristyminen on lisännyt biopohjaisten rakennusmateriaalien käyttöä. Lisäksi EU:ssa valmistellaan parhaillaan vapaaehtoisia hiilivarastomarkkinoita, jotka voivat toteutuessaan parantaa puupohjaisten ratkaisujen kilpailukykyä. Arvoisa puhemies! Puurakentamisen alalta arvostellaan, että Suomessa vuosikymmeniä puhuttu puurakentamisen edistäminen usein vesitetään päätöksenteossa. Arvostelu kohdistuu jopa yksittäisiin virkamiehiin, joiden nähdään jarruttavan puurakentamisen kehittymistä. Myös tulossa olevan rakennuslain muutoksen materiaalien päästöjä koskevia kriteerejä pidetään puurakentamisen toimijoiden taholta niin löysinä, etteivät ne edistä rakentamisen päästöjen vähentämistä ainakaan riittävällä tavalla. Alan mukaan rakennusten hiilijalanjälkilaskenta on luotu tavalla, joka peittää materiaalivalintojen merkityksen. Tätä toimijat perustelevat sillä, että koska hiilijalanjälki lasketaan koko elinkaarelle 30:stä 50:een vuoden ajalta, laskelma korostaa energian käyttöä eivätkä materiaalivalinnat näy laskennassa riittävästi. Arvoisa puhemies! Kaikki rationaaliset argumentit tukevat puurakentamisen edistämistä. Politiikan ongelmana on liian usein asioiden politisoituminen, ja ristiriitaiset ja riitaisat näkemykset metsien käytöstä haittaavat myös puurakentamisen edistämistä ja näkymää pidemmälle tulevaisuuteen. — Kiitos.
Vesa Kallio
KESKKaakkois-Suomen vaalipiiri