Rami Lehtinen
Rami Lehtinen
PSHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Jälleen yksi muutos laajaan maahanmuuttopakettiin, jota tämä hallitus on tehnyt. Tämä on hyvä jatkumo sille työlle, jota ollaan pyritty edistämään, eli ennen kaikkea on pyritty saamaan pois ne väärinkäytökset, joita tähän maahanmuuttojärjestelmään on liittynyt koko EU-tasolla. Jos meillä ei ole tehokasta palautusjärjestelmää, niin ei meillä oikeastaan ole silloin tehokasta politiikkaakaan. Se on aivan keskeinen seikka. Siksi täytyy todeta, että viimeinkin EU:ssa ollaan herätty siihen, että ainoita vaihtoehtoja on tehdä EU:n ulkopuolisia palautuskeskuksia, jotka mahdollistavat niiden ihmisten poistamisen, jotka muutoin tänne EU-alueelle olisivat jäämässä. On hälyttävää se, että niistä, joille kielteinen päätös tulee, vain 20 prosenttia pystytään poistamaan EU-alueelta. Erityisen hyvää tässä on myöskin tämä seulontamenettely, varsinkin sellaisessa tilanteessa, että äkillinen ruuhka tai muu sellainen yllättävä tilanne tulisi, että viranomaisten resurssit olisivat tiukoilla. Tässä on myöskin lisätty paljon velvoitteita siihen, että on oltava läsnä ja tehtävä yhteistyötä, ja jos näin ei tee, niin siitä seuraa sitten myöskin sanktioita. Eli velvoittavuutta tässäkin laissa tuodaan myöskin sitten maahanmuuttajille itselleen lisää. Se, mikä on varsin vähälle huomiolle tässä laissa jäänyt, on se, että tässä mahdollistetaan myöskin suojeluaseman lakkauttaminen niiltä turvapaikanhakijoilta, jotka ovat tehneet rikoksia, ennen kaikkea vakavia rikoksia. Se, mikä tässä on tärkeää, on se, että aikaisemmin meillä vanhoista rikoksista ei ole voinut suojeluasemaa lakkauttaa, mutta tämä pakti tuo mahdollisuuden siihenkin, että vanhat rikoksetkin voidaan ottaa huomioon suojeluaseman lakkauttamisessa ja sen jälkeen sitten karkottamisessa. Se on todella tärkeä seikka, ja joltakin osin julkisissa tapauksissakin on ollut ongelmallista, että rikoksia ei ole voitu huomioida, kun ne ovat tapahtuneet ennen tämän hallituksen tekemiä muutoksia. Mitä tulee vielä tähän välttämättömään apuun esimerkiksi tässä turvapaikkapuhuttelussa, niin itseni on jotenkin hämmentävää ajatella, että jos ihminen hakee turvapaikkaa ja hän tulee turvapaikkapuhutteluun, niin se olisi vähän niin kuin oikeudenkäyntityyppinen, kun itse koen sen niin, että on enemmänkin kyse siitä, että pitäisi pystyä osoittamaan, miksi hän tarvitsee turvapaikan. On vaikea kuvitella, miksi tarvitaan oikeudellista apua ensimmäisenä ja miksi ikään kuin pitäisi ohjata siihen, että älä sano näin tai älä tee noin vaan tee näin ja sano noin, jotta voit saada paremmin turvapaikan. Mutta eihän se voi olla ikään kuin turvapaikkajärjestelmän tarkoitus, vaan se, että ihminen kertoo aidosti tilanteen, miksi hän tarvitsee turvapaikkaa. Pitäisi luottaa viranomaisiin sen suhteen, että he osaavat kysyä oikeat asiat, ja pitäisi luottaa siihen, että turvapaikanhakija osaa kertoa ihan itse ohjaamatta oikeat asiat, ja sitten jälkikäteen tarkastellaan, riittävätkö ne turvapaikan saamiseen.