Vilhelm Junnila
Vilhelm Junnila
PSVarsinais-Suomen vaalipiiri

Herra puhemies! Tämäkin lakiesitys on hyvin tervetullut. Kun kirjanpitolakia ja erinäisiä muita, liitännäislakeja muutetaan, niin yhtäältä se antaa myös signaalin siitä, että Suomessa on hyvin tärkeää avoimuus ja läpinäkyvyys. Tänään tämä näkyy esimerkiksi hankintalain mietinnössä, joka valmistui talousvaliokunnasta. Siinä esimerkiksi hankintayksikköjen aiemmin salatut ostolaskudatat tullaan saattamaan julkisesti nähtäville. Meidän on syytä myös siksi, että myös rahanpesulaista on tulossa kokonaisuudistus, tiedostaa se, että Suomen on ehdottomasti ja aina pitäydyttävä nimenomaan läpinäkyvyyden linjalla eikä otettava mallia esimerkiksi Espanjasta, jossa näyttää, että juuri parhaillaan Espanjan pääministerin edustaman puolueen päämajakin on ratsattu. Tämä tietenkin aiheuttaa Euroopan sisälläkin erilaisia korruptiivisia ilmiöitä ja muita. Korostan sitä, että Suomen ei missään oloissa tule ottaa Espanjasta mallia, vaikka Sosialistisen internationaalin juhlissa onkin yhteen ääneen korostettu tällaisen sosialistisen ilmiön kaikkivoipaisuutta. Joten kun tämäkin lähtee talousvaliokuntaan, niin uskon, että kaikki puolueet täällä pystyvät seisomaan sen takana, että läpinäkyvyys on tärkeää ja emme voi ottaa mallia Espanjan kaltaisista valtioista. Siellä olevat ilmiöt ovat erittäin haasteellisia ja suorastaan surkeita nykyisessä tilanteessa. Olemme kuitenkin 2020-luvulla ja siinä poliittisessa tilanteessa. — Kiitoksia.