Arvoisa herra puhemies! Otin itsekin tähän puheenvuoron, ja täällä kollegat ovat todenneet jo tässä olevan kyseessä myönteinen lakiesitys, joten en käytä nyt enempää aikaa sen toteamiseen omalta osaltani. Varmistin vielä tuosta mobiilipuhelimen kalenterista, että 13.4. minulla oli itselläni tapaaminen oman kotikaupunkini Turun kaupungin työllisyysalueen johdon kanssa. Sitä edelsi sellainen keskustelu kunnallishallinnossa, jossa olin esittänyt eräitä mielipiteitä, joita lähdettiin haastamaan, ja ne tukeutuivat taas pitkälti siihen keskusteluun, jota täällä eduskunnassa olin käynyt läheisen edustajakollega Lauri Lylyn kanssa. Sitten minulle järjestettiin tällainen tapaaminen, kansanedustajana tietysti, alueemme työllisyysalueen johdon kanssa, ja kävikin ilmi, joka oli minulle uutta, koska en ole tämän kysymyksen erityisasiantuntija, että aika erilaisia toimintamalleja maan eri työllisyysalueilla näytti olevan, ja siihen pitkälti liittyi sitten se, millaisen käsityksen olin ensin saanut, joka taas ei ollut kotikaupunkini Turun malli. Mutta siinä käytiin todella perusteellinen ja hyvä keskustelu, missä opin muutaman muunkin asian, jotka eivät minulle olleet aiemmin tuttuja. Seuraan toki työttömyysprosenttia niin, että se on melkein vakioaihe kotikaupunkini valtuustossa. Kun osavuosikatsaus tulee, pyydän sen puheenvuoron, jossa viimeksikin jouduin toteamaan, että 14,9 oli itse kaupungin alueen työttömyysprosentti, eli joka seitsemäs työikäinen on työttömänä. Ne kaksi asiaa, jotka yllättivät, olivat, että kuulin ensimmäisen kerran elämässäni luvun, kuinka paljon oli yli kymmenen vuotta työttömänä olleita. Mehän puhumme usein vuoden tai kaksi vuotta työttömänä olleista ja pitkäaikaistyöttömistä. Turun kaupungissa — tai sitten, tämä pitäisi tarkistaa, oliko koko työllisyysalueen luku — 3 000 henkilöä yli kymmenen vuotta ollut työttömänä. Se oli minulle ihan käsittämätön luku, ja silloin tulee mieleen kyllä juuri nämä puolueemme puheenjohtajan Antti Lindtmaninkin viime päivinä esille nostamat terveystarkastukset, koska siinä joukossahan varmasti on suuri osa itse asiassa henkilöitä, joilla ei joko koulutus tai sitten terveys oikein mahdollistakaan työntekoa. Toinen asia, joka siinä tuli esille, josta hämmästyin ehkä vielä enemmän, oli se, että kuinka pieni prosenttiosuus siitä htv:stä, henkilötyövoimasta laskennallisesti, mitä sitten alueella oli henkilöstöä käytössä, oikeasti meni sen työpaikan etsimiseen ja järjestämiseen. Jos oikein ymmärsin, niin se oli kaksi ja puoli prosenttia. Minä olisin luullut, että siihen tulee nolla perään, vähintään 25 prosenttia, mutta se resurssi tuntui menevän siihen työvoimahallinnointiin, ei niinkään siihen aktiiviseen työvoiman etsimispolitiikkaan. Halusin nyt tässä ihan välittää ministerin kuullen nämä asiat. — Kiitoksia.