Arvoisa puhemies! [Puhuja tulee saliin juuri ennen puheenvuoron alkua] — Meni vähän tarkoille tämä tuleminen. Työvoimapalveluiden saamisessa ja niiden toimivuudessa meille suomalaisille, varsinkin tuolla maaseutukunnissa, olemme havainneet ongelman, nyt kun tämä uudistus tehtiin. Se ongelma tulee lähinnä siinä esille, että me emme saa reuna-alueen kuntiin, kuten kotikuntani Ilomantsi on, sitä tietoa, mikä pitäisi saada, kovin nopeasti. Meillä on siellä yksi virkamies — tiedän, kuka se on — jonka tehtävänä on hoitaa meidän alueen työllisyysasioita, mutta se tietoisuus siitä, että sellainen siellä on, on kovin heikkoa, ja ennen kaikkea niiden erilaisten rahoitushankkeiden saanti kuntiin, tällaisiin kuntiin kuin kotikuntani ja koko Pohjois-Karjalan reuna-alueen kunnat ovat, on äärimmäisen vaikeaa. Toivoisin, että jonain päivänä ihan kansanedustaja-aikanani sen päivän vielä näkisin, että tämä lähtisi pelaamaan. Kun muistelen niitä entisiä aikoja, arvoisa ministeri, niin silloin kun meillä oli — sanon sen miehen nimen hänen kunniakseen — jo edesmennyt Väinö Pussinen työvoimatoimiston hoitajana, silloin se oli aika helppoa, kun esimerkiksi tarvittiin johonkin tehtävään henkilö, joka oli työttömänä ollut pitkään, henkilö, jolla oli taitoja mutta joka oli työttömänä jonkun syyn takia. Siinä sai pienen paketin mukaan, kun otti miehen töihin. Kun oli esimerkiksi metsätöissä äärimmäisen pätevä kaveri, niin hänet työllistettiin kesäajaksi tällä keinoin. Tällaiseen aikaan kun pääsisimme takaisin, olisin siitä onnellinen, mutta luulen, että se ei enää onnistu. Mutta se, mikä pitää tehdä ja järjestää kuntoon, on tämä tietoisuus saatavuudesta ja se, että se palvelu on aidosti olemassa myös tavallisille ihmisille. Kyllä kunnanjohtaja sen tietää, ja hallintojohtaja, molemmat sen tietävät, mutta se ei kovin paljon auta, jos on 4 400 asukasta kunnassa ja kaksi ihmistä sen tietää. Siellä on vielä 4 398 ihmistä, jotka eivät tiedä. — Ei muuta.