Sami Savio
Sami Savio
PSPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen myötä parannetaan lääketurvallisuutta valtakunnallisen lääkityslistan myötä, ja se on erittäin hyvä asia. Täällä on pidetty erittäin hyviä puheenvuoroja tästä aiheesta, ja yhdyn näihin kiitoksiin ministerille ja hallitukselle tämän esityksen tuomisesta. Hoitokodeista on uutisoitu jälleen viime aikoina varsin paljon eikä todellakaan kovin myönteisessä sävyssä. Osana ongelmia ovat olleet nämä lääkitykseen liittyvät tekijät, joihin nyt tällä esityksellä puututaan. Olen myös itse saanut omaisilta jonkin verran palautetta. He ovat havainneet ongelmia muun muassa siinä, että hoitokodin asukkaalle on määrätty lääkitystä ja sitä on sitten vaihdettu hyvin tiheään tahtiin. Ongelmana on se, että hoitokodin lääkäri ja hyvinvointialueen lääkäri eivät välttämättä kommunikoi lainkaan keskenään, he muuttavat potilaan lääkitystä toisiaan kuulematta eikä tieto muutoksista tällaisissa tapauksissa välity läheskään aina hoitokodin työntekijöille, omaisista puhumattakaan. Tämä lääkityksen jatkuva vaihtaminen voi, ikävä kyllä, vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti hoitokodissa olevan vanhuksen tilaan. Tämän esityksen myötä käsittääkseni ja uskoakseni lääketurvallisuus paranee merkittävästi, mutta jatkossakin tietenkin hoitokodeissa ja tietenkin kaikkialla muuallakin terveydenhoidossa huolellisuuteen tulee panostaa nykyistä enemmän. Kiitän ministeriä tästä erittäin hyvästä lakiehdotuksesta.