Arvoisa puhemies! Tässä on aika moni tullut kysymään minulta viime viikkojen aikana, että joko olet selvinnyt sieltä Mongoliasta, kun aika laajassa julkisuudessa oli itseni ja aika lailla toisentyyppistä poliittista filosofiaa edustavan kansanedustaja Atte Kalevan yhteinen junamatka samassa hytissä, 31 tuntia Pekingistä Ulan Batoriin. Kansalaisten palautteesta päätellen se on ollut jollain tavalla toivottu, mukava ja ehkä jopa voimaannuttava esimerkki siitä, että tämän ikään kuin hyvin kahtiajakautuneen ja polarisoituneen poliittisen keskustelun sijaan voidaankin sitten etsiä yhteisymmärrystä ehkä näinkin dramaattisella tavalla. Siitähän tulevaisuusvaliokunta on erinomainen esimerkki, että yhtä lailla kun pääsee maailmalla puhumaan tästä ainutlaatuisesta instituutiosta, niin samaan hengenvetoon voi todeta, että se ei ole 32 vuoteen koskaan äänestänyt. Edelleen on tärkeätä, että mietinnöt ovat yksimielisiä, ja tämä ajatus tästä lakialoitteesta toivottavasti samoin. Sitä kautta saavutetaan sitä vaikuttavuutta. Ja niin kuin edustaja Mikkonen tuossa sanoi, se tulevaisuusvaliokunnan ehkä suurin haaste on todellakin ollut vaikuttaa siihen päivittäiseen päätöksentekoon. Silloin juuri ne sitovat vaatimukset pitkän aikavälin huomioimisesta kaikessa valtioneuvoston toiminnassa on se tapa, jolla se vaikuttavuus sisällöllisesti mitataan. Sitten on toisaalta toimintatavoiltaan tämä käänteinen järjestys, jossa tulevaisuusselontekoja olisi tarkoitus esittää ja johon pääministeri, sanoisinko suorastaan, innostuneesti reagoi, koska se vaikuttaa paitsi hallitusohjelman tekoon myöskin sitä edeltävään vaalikeskusteluun, toivottavasti. Mutta myös se hallitusohjelma joutuu heti tulevaisuustestiin. Eli kyse ei ole enää neljän vuoden suunnitelmasta vaan 40 vuoden suunnitelmasta, koska meillä on olemassa työkalut, joilla niitä hallituksen aikomuksia voidaan peilata kauas tulevaisuuteen sen sitovuuden ja sen vaatimuksen mukaisesti, jota tämän päivän lapset ja nuoret ja tulevat sukupolvet meiltä tämän päivän päättäjiltä edellyttävät.