Ville Vähämäki
Ville Vähämäki
PSOulun vaalipiiri

Kunnioitettu puhemies! Kiitoksia näistä kauniista sanoista. Itse totean ensin alkuun sen, että kyllä itsekin pidän valiokunnan puheenjohtaja Kontulan puhetta iduista ja silmuista hyvin poikkeuksellisena ja kauniina tähän saliin ja tähän teemaan sopivana. Itse pohdin myös sitä, että oikeastaan kukaan muu ei suhtaudu tulevaisuuteen niin positiivisesti kuin maanviljelijät, jotka monenkin huonon sadon jälkeen aina keväällä jaksavat uskoa, että kyllä se tänä vuonna sitten kannattaa istuttaa ja heittää siemenet peltoon ja sitten lähteä toivomaan hyvää satoa. Mutta itse tästä mietinnöstä. Todellakin vakauden aika on poissa, ja päätöksenteon osalta on pystyttävä toimimaan epäselvässä tulevaisuudessa. Vaihtoehtoisia kehityskulkuja on paljon. Meidän täytyy ennakoida myös sitä, että ilmasto saattaisi lämmetä tai jopa jäähtyä näin pohjoisessa. Käytännössä tämä tahtoo sanoa sitä, että ennakointi on kytkettävä entistä tiukemmin päätöksentekoon. Tulevaisuusvaliokunta tekee tässä mietinnössä ehdotuksen siitä, että edelleenkin tehdään nämä tulevaisuusselonteot kaksiosaisina mutta käännetysti siten, että tätä tulevaisuusselontekoa pystytään sitten käyttämään siten, että hallitusohjelmaan voidaan vaikuttaa. Se voi vaikuttaa puolueitten hallitusneuvotteluvalmistautumiseen ja sitä kautta sitten vaikuttaa lainsäädäntöön ja budjetteihin. Pitkän aikavälin vaikutukset on otettava myöskin huomioon. Tässä esitetään sukupolvivastuulakia, eli pitkän aikavälin poliittiset vaikutukset täytyy huomioida sukupolvien yli. Valiokunnan pääviesti käytännössä on se, että näin epävakaana aikakautena politiikan ja ennakoinnin kytköksen täytyy olla tiukempi, jotta suojataan tulevien sukupolvien oikeudet. Puhemies! Aivan lyhyesti siitä tänä aamuna julkaistusta teknologiajulkaisusta. Käytännössähän teknologiaennakointi on tulevaisuusvaliokunnan keskeinen tehtävä. Nyt julkaistiin päivitys teknologiaennakoinnista. Siinä on edelleen 100 teknologiaa, 20 yhteiskunnan toimintoa, ja tässä on tunnistettu näitä nopeasti kehittyviä teknologioita. Se keskeinen asia on siinä Suomelle se, että Suomi voi käyttää tätä niukkojen valintojen välineenä, koska pieni maa ei voi voittaa koolla, se voi voittaa nopealla oppimisella, hyvällä yhteistyöllä ja sillä, että se tunnistaa omat paikkansa ajoissa.